Sähkönsiirtäjä hyökkää aurinkoenergiaa vastaan Virginiassa

Tämähän olikin odotettavissa: Virginiassa sähköyhtiöt ovat laittamassa aurinkopaneelien käyttäjille 60 dollarin (noin 45 euroa) kuukausittaisen sähköverkon ”tyhjäkäyntimaksun”.
Yksityiskohdat ovat hieman keskenään ristiriitaisia, mutta ilmeisesti maksu tulee ainakin sellaisille aurinkoenergian käyttäjille, jotka toimittavat sähköä myös verkkoon päin. (Kyse ei tietojen mukaan ole kuitenkaan myynnistä vaan myöhemmin saatavasta palautuksesta hinnassa.)
Todennäköisesti tämä sama on edessä Suomessa, jos vaihtoehtoiset energiaratkaisut yleistyvät. On tavallaan oikeudenmukaista, että sähkönsiirrosta maksetaan kilowattitunneittain, mutta todellisuudessa sähkönsiirtoyhtiön kulut ovat täsmälleen samat kulutuksesta riippumatta. Kulutukseen perustuva energialaskutus taitaa kuitenkin olla jopa hallitusohjelmassa.
Osaan myös hyvin kuvitella, ettei sähkön myynti verkkoon ole kovin yksinkertaista ja halpaa sähkönsiirtoyhtiölle. Kenelle hän myy sähkön? Sähkönsiirtoyhtiö ei ole sähkön myyjä eikä ostaja vaan välittäjä. Sähkön pienmyynti verkkoon ei Suomessa olekaan nykysäännöillä mahdollista.
Minä olisin aivan tyytyväinen sähkönsiirron kiinteään 45 euron kuukausihintaan. Tällä hetkellä maksan usein sähkönsiirtoyhtiölle yli kaksinkertaisesti.
Miettisin tällä hetkellä useampaan kertaan, jos suunnittelisin edes kaukaisessa tulevaisuudessa myyväni sähköä verkkoon. Suomen poukkoileva energiapolitiikka tulee tässäkin aiheuttamaan liian vihertäville kansalaisille harmaita hiuksia.
Lähde:

The Washington Post: Cost of solar energy may go up in Virginia

3 vastausta artikkeliin “Sähkönsiirtäjä hyökkää aurinkoenergiaa vastaan Virginiassa”

  1. Muutkin kuin taloudelliset syyt monimutkaistavat tässä asioita. Sähköverkko ei ole maailman helpoimmin säädettävä järjestelmä, sillä verkkoon tuotetun energian määrän pitää koko ajan vastata kulutusta. Niin sanotun säätövoiman tuotantoa pitää suunnitella jonkin verran etukäteen. Jos verkkoon liitetään miljoona mattmeikäläisen aurinkopaneelia tai tuulivoimalaitosta, jotka voivat yllättäen syöttää tai olla syöttämättä sähköä verkkoon, säätäminen monimutkaistuu entisestään.

    Olen jostain lukenut, että nykyiset Fingridiin liitetyt pienvoimalaitokset (tyypillisesti pieniä vesivoimalaitoksia) tuottavat sähköä verkkoon sopimuksella, jossa he sitoutuvat tiettyyn tuotantomäärään tietyksi ajaksi, tai joutuvat maksamaan sakkoja.

    Olen uusiutuvien energialähteiden ystävä, ja pitkällä tähtäimellä pidän niitä välttämättöminä, niin en ymmärrä tätä hinkua pienimuotoiseen tuotantoon. Toki kuka tahansa saa halutessaan laittaa paneelit omalle katolleen, mutta onko se taloudellisesti järkevää edes omaan käyttöön tarkoitettuna?

    Johan Myréen

  2. Sivusin tuota hieman aiemmin:

    http://sahkolamppu.blogspot.com/2011/09/hintaheiluntakatastrofi.html

    Eli ei pelkästään se, että asiakkaat saavat päähänsä kauniina päivänä tuottaa sähköä verkkoon aiheuta ongelmia. Siihen voi riittää jo pelkästään se, että asiakkaat päättävät olla ostamatta ennakoidusti sähköä.

    On kohtuullisen vaarallista kertoa asiakkaiille, kuinka paljon sähkö nyt maksaa. He voivat reagoida siihen niin paljon, että verkolle tuleekin ongelmia. Pahimmillaan tarve alkaa heilua kallista->käyttö vähenee->halpaa->käyttö kasvaa->kallista ja sama uudelleen kiihtyvällä nopeudella.

    Toivottavasti joku on tajunnut ottaa tuon huomioon ennen kuin kaikille Suomessa on asennettu tuntisähkömittarit.

    Pörssisähkö päätetään vuorokaudeksi etukäteen ja tämä on se, jonka mukaan asiakkaat maksavat. Jos minulla olisi tuntilaskutus, tietäisin siis seuraavan tunnin sähkön hinnan jo nyt. Tämän lisäksi on tunnitaisia ja hetkittäisiä tasausmenetelmiä, joihin aion perehtyä joskus. Nämä eivät kuitenkaan näy asiakkaalle, eikä ole oletettavaa, että niistä asiakas joutuu koskaan maksamaan.

  3. En ole noin pessimistinen. On aika pientä, mihin tavallinen kuluttaja on valmis muuttamaan kulutustottumustaan noin lyhyellä varoitusajalla. Vai oletko sitä mieltä, että joku lykkäisi päivällisen valmistamista tai saunaan menoa siksi, että sähkö on hetkellisesti kalliimpaa? Jos tästä oikeasti tulee ongelma, on varmasti mahdollista säätää järjestelmä ei-oskilloivaksi sopivalla hinnoittelumallilla.

    On hyvä, että kerrankin kulutuspuolella tullaan vastaan sähkön kulutushuippujen tasaamisessa. Tähän mennessä kulutuspuolella on kulutusta säädetty lähinnä vain yösähkö-mallilla.

    Vielä älykkäämmässä sähköverkossa kulutusta säädetään tuottajapuolella. Esimerkiksi omakotitalon kellarissa olevan boilerin tehoa voistaisiin säätää sähköverkosta päin, tietysti sähköntuottajan ja asiakkaan välisellä sopimuksella. Jos kuumaa vettä riittäisi talon lämmitykseen vaikka jopa viikoksi, tämä olisi tehokas tapa kuluttaa ylijäämäsähköä ja leikata kulutusta kysyntähuippujen aikana.

    Johan Myréen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.