Kesäkuun 2013 lopullinen hinta 3,863 c/kWh

Kesäkuun lopullinen keskihinta on 3,863 c/kWh.

On jälleen muistettava, että Nordpoolin ilmoittama kuukauden keskihinta perustuu Ruotsin aikaan olevaan vuorokauteen. Jos kuukauden ensimmäisen ja viimeisen tunnin siirtyiminen toiselle kuukaudelle otettaisiin huomioon, hinta voisi olla muutaman tuhannesosan eri. Ilmeisesti kuitenkin Ruotsin ajassa oleva kuukausihinta on se, jota suomalaiset sähköyhtiöt käyttävät asiakashinnan laskemisessa.

Kuukaudessa huomioitavaa oli alkukuun yllättävän korkea sähkön hinta ilman mitään erityisen hyvää syytä, suuri hintaero Ruotsiin – erityisesti edellisten kuukausien pienien erojen jälkeen – ja viikonloppujen halpuus verrattuna arkipäiviin.

Sähkön hinta noin viidennen ja kymmenen päivän välissä oli erittäin kallis eikä siihen ole helppo osoittaa mitään syytä. Sähkö oli monena päivänä kalliimpaa kuin öljylämmitys.

Hintaero Ruotsiin oli keskimäärin 13%, 0,44 c/kWh. Toukokuussa ero oli 1%, huhtikuussa 0% ja maaliskuussa 1%. Siirtokapasiteetti ei ole muuttunut, joten ero voi olla lähinnä vain siinä, että Suomessa on pistetty tarpeettoman paljon tuotantokapasiteettia kesäksi kiinni. Saksassa sähkö oli niin paljon halvempaa koko kuukauden, etten uskalla eroa laskeakaan.

Arkipäivät olivat kesäkuussa puolitoista kertaa kalliimpia kuin viikonloppupäivät. Viikonloppupäiviä oli tämän vuoden kesäkuussa maksimimäärä, joten tavallisessa kesäkuussa sähkö olisi ollut vielä kalliimpaa.

Tämän vuoden kesäkuun hinta on keskimääräinen vuosiin 2005-2012 verrattuna. Viime vuoden hinnasta ollaan kuitenkin paljon ylempänä.

Kuukauden alun historiatietojen mukainen ennuste oli 3,6 c/kWh eli yli pari senttiä ylemmäksi hinta nousi. Jo kuitenkin ensimmäisen päivän hintatiedon perusteella hintaennuste nousi tasolle 3,8 c/kWh eli ennuste oli jo parin prosentin tarkkuudella oikein ennen kuun alkua. Tästä kuitenkin kallis alkukuun jakso nosti ennusteen pahimmillaan 22% liian korkeaksi. Viiden prosentin tarkkuuteen palattiin vasta 14. päivä. Kolmen prosentin tarkkuudella ennuste oli oikein 16. päivästä lähtien. Ennuste kävi vielä lähes 3% liian alhana 23. päivä, joten lopullinen yhden prosentin tarkkuus saavutettiin vasta 26. päivä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *