Öljyn hinta on palannut Venäjän hyökkäystä edeltävään aikaan

Öljyn hinta on tällä hetkellä 84,1 dollaria tynnyriltä.

Hinta oli samalla tasolla viimeksi tammikuun alussa, jolloin Venäjän hyökkäykseen uskoi vielä hyvin harva.

Miksi sitten bensiinin hinta on vieläkin ennätyskorkealla? En tiedä.

10 vuoden trendi öljyn hinnassa

Kun katsotaan öljyn hintaa yli kymmenen vuoden tähtäimellä, tämänvuotinen korkea hinta ei erotu mitenkään erityisen korkeana eikä pitkäaikaisena. 2010 – 2015 öljyn hinta oli koko ajan viimekesäisellä tasolla. Vuonna 2008 käytiin vielä paljon korkeammallakin.

 

Brent viikottain

(Kaavio on Brent-öljyn eli Pohjanmeren öljyn hintoja. Venäläinen Ural ja amerikkalainen WTI eroavat hieman hinnoissa, mutta Brent on lähinnä Suomen hintoja.)

Yksi ero kuitenkin on. Nämä hinnat ovat dollareissa. Euro on romahtanut aika paljon kymmenessä vuodessa. Mitenkään olennaisesti se ei kuitenkaan edellistä kuvaa muuta.

Kahden vuoden trendi

Jos vielä katsotaan kahden vuoden kehitystä, nähdään, että olemme olleet nousevalla linjalla jo huhtikuusta 2020 eikä tämä vuosi ole kuin lievä poikkeus tuohon nousevaan trendiin.

 

Brent päivittäin

Itse asiassa olemme nyt laskeutumassa tuon trendin alapuolelle, joten voi hyvin olla, että öljyn hinta nyt taas laskee takaisin 20 dollarin tasolle parissa vuodessa.

(Kuvat: MT4 + Oanda)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *