Keskiviikkoisin viikon kalleinta sähköä

Maanantain sähkönhinta tuntuu aina niin pahalta sunnuntain jälkeen, että olen arvellut isojen ostajien olevan lomalla sunnuntaina ja antavan hintojen nousta. Pikainen tarkastelu vuoden 2011 tammi-syyskuun hinnoista osoittavat kuitenkin, että erehdyin.

(Tuotettu ohjelmalla R)

Arkipäivistä hinta on kallein keskiviikkoisin. Torstai ja perjantai muodostavat hiukan halvempien arkipäivien ryhmän. Viikonloput ovat selvästi halvempia ja lauantai odotetusti on hieman sunnuntaita kalliimpi.

Koko vuonna viikonloput ovat olleet kymmen prosenttia halvempia kuin arkipäivät. Lokakuussa ero on ollut 33% eli paljon suurempi. Ilmeisesti sähkön ollessa halpaa viikonloput ovat suhteessa vielä halvempia.

Tarkastelussa saisi paremman tuloksen, jos käyttäisi mitattavana suureena päivien välistä prosentuaalista hinnan eroa. Täytyypä palata asiaan vielä jossain vaiheessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.