MT: ”Sähkö halvinta 15 vuoteen” – valitettavasti vain ei Suomessa

Maaseudun tulevaisuus uutisoi ”Sähkö halvinta 15 vuoteen”:

”Pohjoismaisen sähköpörssin viime viikon keskihinta oli vain 1,5 senttiä kilowattitunnilta eli alimmillaan vuodesta 2001 lähtien.”

”Tuulivoima saa roimasti tukea, kun sähkön markkinahinta on pudonnut alimmilleen 2000-luvulla.”

”Syynä halpaan hintaan on taantuma ja tuen aiheuttama ylitarjonta.” 

Samaa uutista referoi Arvopaperi-lehti.

Sähkö on halpaa. Mutta viime viikon keskihinta Suomessa oli 2,2 senttiä kilowattitunnilta. Ruotsin hinta ja systeemihinta oli 1,5 senttiä kilowattitunnilta.

Eikä se mitenkään voi olla halvin viikko 15 vuoteen. Vuosikeskiarvo on viimeksi ollut tämän tason alapuolella vuonna 2000. Mutta aivan varmasti on ollut halvempia viikkoja vielä paljon myöhemminkin.

Viikkotilastoja Nordpoolista ei enää löydy ennen vuotta 2013, mutta kuukausitilastot kyllä.

Vuoden 2012 heinäkuu on ollut varmasti viimeviikkoa halvempi. Sähkö on maksanut tuolloin kuukausikeskiarvona Suomessa 1,4 c/kWh ja Ruotsissa 1,3 c/kWh. Systeemihinta oli 1,4 c/kWh. Ja heinäkuun loppu oli paljon alkua edullisempi. Tallessani olevien päivähintojen perusteella:

  • 23.7.2012 alkavan viikon keskiarvo 0,8 c/kWh (Sama Suomessa ja Ruotsissa)
  • 16.7.2012 alkavan viikon keskiarvo 0,8 c/kWh (Sama Suomessa ja Ruotsissa)
Melko varmasti systeemihinta oli sama, vaikka sitä ei mistään enää löydykään.
Kuukausihinnoissa pitää mennä vuoteen 2007, että kuukauden keskihinta olisi 2,2 c/kWh. Mutta silloin oli kolme kuukautta, jolloin keskihinta oli noin 2,2 c/kWh (Suomen hinta). Lienee selvää, että kuussa on ollut viikkoja, jolloin hinta on ollut selvästi alempi.
Sitä edelliset kerrat, kun kuukausihinta oli 2,2 tai alle, olivat vuonna 2002:
  • helmikuu 2,0 c/kWh
  • maaliskuu 1,9 c/kWh
  • huhtikuu 1,7 c/kWh
  • toukokuu 1,6 c/kWh
  • kesäkuu 2,0 c/kWh
  • heinäkuu 1,8 c/kWh
Vuonna 2000 sähkön kuukausihinnat olivat 1,0 – 1,9 c/kWh.

Yhteenvetona MT:n uutisesta: mainittu hinta oli systeemihinta, josta Suomen hinta oli viime viikolla poikkeuksellisen paljon kalliimpi, +43%. Tämä olisi pitänyt mainita uutisessa. Väite siitä, että edellisen kerran oli yhtä halpa viikko 15 vuotta sitten ei voi pitää paikkaansa. Heinäkuussa 2012 oli kaksi viikkoa, jotka olivat varmasti halvempia sekä Suomessa että Ruotsissa ja melko varmasti systeemihinnassa. Jos unohdamme tuon kuukauden, vuonna 2007 oli kolme kuukautta, joina oli melko varmasti viikkoja, joina Suomessa sähkö oli halvempaa kuin viime viikolla.

Muotoillaanpa uutinen uusiksi tylsäksi, mutta tarkemmaksi:

”Pohjoismaiden sähkö oli viime viikolla halvempaa kuin 15 vuoteen (yhtä kuukautta lukuunottamatta), 1,5 c/kWh. Suomessa sähkö oli 43% pohjoimaista keskihintaa kalliimpaa, 2,2 c/kWh, mutta siitä huolimatta Suomessakaan sähkö ei ole ollut halvempaa 15 vuoteen muuten kuin heinäkuussa 2012 ja kolmena kuukautena vuonna 2007. Suomen sähkön hinta on viime viikon jälkeen vielä pudonnut reilusti.”

Tätä vauhtia ensi viikosta voi tulla halvempi kuin heinäkuusta 2012.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.