Käyttäjätilastoja

Tämän blogin tyypillinen lukija on suomenkielinen helsinkiläinen, jonka Elisan verkkoon kytketyssä Windows-tietokoneessa on Full HD -kokoinen näyttö ja Firefox 26.0 -selain, ja joka tulee blogin etusivulle kirjoittamalla suoraan sivuston osoitteen, ja sivun lataaminen kestää 11,5 sekuntia.

Keskimäärin kävijä käy vielä toisellakin sivulla noin puolentoista minuutin kuluttua ensimmäiselle sivulle saapumisesta. Tämä toinen sivu on todennäköisimmin kuluvan tai edeltävän kuukauden hakemisto.

Aina välillä tämä tyypillinen lukija vaihtaa iPadiin tai iPhoneen, jossa yksinkertaisettu sivu lataantuu 12 sekunnissa. Jo neljännes käynneistä tehdään puhelimella tai tabletilla.

Kolmannes kävijöistä on sivustolla ensimmäistä kertaa. Nämä raukat joutuvat lataamaan uutena kaiken Blogger-alustan tarvitseman ylimääräisen töhnän, jolloin sivun lataus saattaa kestää puolisen minuuttia!

Puolet sivustolla kävijöistä on käynyt sivustolla yli kymmenen kertaa. Innokkaimat ovat käyneet sivustolla yli kaksisataa kertaa. Tyypillinen kävijä käy sivustolla alle kolmen päivän välein, mutta myös kahden viikon välein kävijoissä on pieni piikki. Muutama kävijä on käynyt sivustolla edellisen kerran yli vuosi sitten, mutta tullut takaisin.

Viidennes kävijöistä innostuu lukemaan sivuja kunnolla ja he kuluttavat sivustolla yli minuutin, joka kahdeskymmenes kävijä kuluttaa sivustolla yli kymmenen minuuttia.

Helsingin yliedustus on mielenkiintoinen, koska Helsingistä kävijöitä on enemmän kuin kaikista muista suurista kaupungeista (mukaanlukien Espoo, Vantaa ja Kauniainen) yhteensä. Se, mitä helsinkiläiset lukevat näyttää hyvin samalta kuin muukin maa. ”Helsinkiläiset” ovat selvästi aivan kunnollinen tilastollinen iso ryhmä, muutama kantakävijä ei riitä vääristämään tätä tilastoa. Eli on siis uskottava, että tästä blogista ovat eniten kiinnostuneet helsinkiläiset.

Eniten minua harmittavat nuo pitkät latausajat. Näiden raportointi on epäluotettavaa, mutta suuntaa-antavaa (joidenkin käyttäjien selain kertoo latausajan Googlelle, mutta ilmeisesti aika harvan). Sivuston latautuminen pitäisi saada nopeammaksi. Kuitenkin käytössä on Blogger-alusta, jolle ei voi tehdä mitään järkevää sivujen nopeutumiseksi.

Pudotin etusivulla olevien artikkeleiden lukumäärän kuudesta neljään. Tämä on hiukan hankalaa, koska silloin tällöin olen kirjoittanut parissa päivässä kuusikin artikkelia, ja olisi mukavaa, että kaikki paria päivää uudemmat olisivat etusivulla. Mutta nyt täytyy hillitä ja rajoittua neljään. Harkitsen vielä, olisiko kaksi tai kolme vielä parempi.

Tutkiskelin, voisiko kaavioita pienentää tai optimoida pienemmäksi. Niiden koko on kuitenkin todella pieni, 20 – 30 kilotavua. Ne voisi optimoida kolmanneksen pienemmiksi, mutta siitä ei olisi latausaikaan mitään apua.

Mainoksetkin voisi poistaa. Ne ovat kuitenkin minulle jonkinlainen perimmäinen mittari siitä, onko sivustolla ollut ihmisiä kiinnostavaa sisältöä ja merkitystä. Siksi mielelläni pidän ne siellä. Sitä paitsi Googlen mainokset ovat niin äärimmäisen optimoituja, että ne ovat hyvin nopeita verrattuna muuhun sisältöön.

Kuulisin mielelläni ihmisten kommentteja sivuston latautumisongelmista ja muista kehittämisideoista.

PS. Google analytics on kerännyt tämän tiedon anonyyminä, eikä se anna käyttööni mitään tilastotietoa, josta voisi edes pienellä arvaamisella yhdistää tietoja yksittäiseen käyttäjään. Ks. yksityisyys.

4 vastausta artikkeliin “Käyttäjätilastoja”

  1. Tämähän on ihan kauheata, että etusivulla näkyvien artikkeleiden määrää on vähennetty! Minun mielestä niitä olisi pitänyt ennemminkin lisätä.

    Ja tuo mobiliisivu se vasta onkin kamala. Itse käytän aina iPhonella alla olevaa osoitetta, jolla pääsee tähän tavalliseen "työpöytänäkymään":
    http://www.sahkolamppu.com/?m=0

    Mutta onneksi sisältö on aivan mahtavaa! Kiitos siitä. Latausajoista en ole ikinä kärsinyt.

  2. Kiitos kiinostavasta blogista! Lienen jonkinlainen hevijuuseri, vierailen tosi usein koska sähkön hinnnan ohella kiinostavat juttusi. Latausajoista en oikein ymmärrä, sivu aukeaa noin sekunnissa?! Lisää juttua sähkön ja kaiken muun energian perusasioista, maallikolle esim. siirtohintojen muodostuminen on aika hämärää. Ja tuo lehdistöseuranta on myös tosi hyvä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *