Heinäkuu 2013, tasainen ja odotusten mukainen, 3,703 c/kWh

Kuukauden mielenkiintoisin kuva oli se, kun Suomi veti Ruotsin hinnan vähitellen korkeammalle Suomen tasolle. Ainoa suurempi poikkeus kuun lopussa oli viimeinen päivä, jolloin Ruotsi laski 2% Suomen alapuolelle.

Kuun alussa ennuste oli 3,5 c/kWh. Se siis ylitettiin 0,2 c/kWh. Kuitenkin jo kuun alun korkea hintataso (yli 4 c/kWh) viittasi korkeampaan hintaan. Siksi ennuste ei ollut noinkaan pahasti pielessä koko kuukauden aikana.

Pahimmillaan ennuste kävi 4% liian alhana 9.7. 3% väärin ennuste oli viitenä päivänä ja 2% väärin kymmenenä päivänä.

Yli puolet kuusta ennuste oli alle prosentin päässä lopullisesta hinnasta. Lopullisesti puolen prosentin tarkkuus saavutettiin 21.7.

Kuukausi oli suunnilleen viime vuosien tasolla. Vuosi 2012 oli selvästi poikkeus ja hinta oli alle puolet tämänvuotisesta.

Tämä vuosi on noudattanut suhteellisen hyvin hintatasoa 2000 – 2012 keskiarvo + puolisen senttiä kilowattitunnilta. Sähkön hinta on yleensä noussut elokuussa selvästi heinäkuuta korkeammalle.

Öljyn hinnasta jäätiin selvästi. Heinäkuun lopussa lämmitysöljyn hinta vastasi pörssisähkön hintaa 5,2 c/kWh, mikä on puolitoista senttiä enemmän kuin heinäkuun keskimääräinen sähkön hinta. Sähkön hinta on viimeksi ollut nykyistä öljyn hintaa vastaavalla tasolla helmikuussa 2012 ja sitä edellisen kerran toukokuussa 2011.

Heinäkuun arkipäivien ja viikonlopun ero oli noin 15 prosenttia eli viimeaikaista selvästi pienempi.

Ero Ruotsiin oli keskimäärin 8%, 0,28 c/kWh. Kesäkuussa ero oli hieman korkeampi, 13%, mutta muuten alkuvuonna ero on ollut alle prosentin tai alle. Heinäkuun pienestä kulutuksesta huolimatta on ollut joitakin minulle näkymättömitä tekijöitä, jotka ovat nostaneet hintaeroa Ruotsiin alkukuussa.