Pohjoismaiden hintojen riippuminen toisistaan

Kävin läpi Pohjoismaiset hinnat alkuvuonna 7.3. asti ja etsin, kuinka eri maiden hinnat ovat seuranneet toisiaan. Maat todellakin ryhmittyvät samoihin hinta-alueisiin, mutta osittain yllättävällä tavalla.

Tulokset ovat oheisessa kuvassa.

(Kuva piirretty: Inkscape)

Alkuvuonna on muodostunut suuri hinta-alue, jossa sähkön hinta on melkein aina sama. Tähän hinta-alueeseen kuuluvat Suomi ja Ruotsi, mutta myös Viro ja Norja Kristinsandia lukuunottamatta.

Norjan eteläkärjen Kristiansand on erikoistapaus, joka kuitenkin seuraa Oslon ja Etelä-Ruotsin kahden alueen SE3 ja SE4 hintaa.

Etelä-Ruotsin Skoonen SE4 on myöskin paitsi isossa hinta-alueessa myös Kööpenhaminan DK1 hinta-alueessa. DK1 taas seuraa melko hyvin DK2 hinta-aluetta. DK2 (Jyllanti tuulimyllyineen) taas ei itsestään selvästi seuraa kenenkään muun kuin DK1:n hintaa. Saksan hintaa ei ollut vertailussa, on mahdollista, että jompi kumpi Tanskan alue olisi yhteydessä Saksan hintaan.

Viro ja Liettua (EE ja ELE) seuraavat toisiaan, mutta esimerkiksi Liettuan ja Suomen välillä ei ole vahvaa yhteytta.

Latvialla (LT) ei ole vahvaa yhteyttä kenenkään kanssa. Siellä sähkön hinta on kulkenut alkuvuoden aivan omia polkujaan.

Alueet on laskettu R-tilasto-ohjelmalla ja ryhmiksi on laskettu sellaiset alueet, joiden korrelaatio on suurempi kuin 0,9.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.