3.11.2013 Euro putoaa – raakaöljy kallistuu

Tuusula, 30.10.2013

Euro on pudonnut rajusti dollaria vastaan tasolta 1,38 alle 1,35:n. Tämä parin prosentin pikapudotus näkyy suoraan raakaöljyn hinnassa Euroopassa. Pudotusta kuitenkin lievittää Brent-raakaöljyn prosentin hinnanpudotus niin, että hinnannousu euroissa on 25.10. – 3.11. vain 1,4%.

Lämmitysöljyn hinnanpudotuspaineet kuitenkin jatkuvat yhä. 1000 litran lämmitysöljyn tilauserän reilu hinta on yhä noin 1,00 €/l. Useimmilla toimittajilla hinta on 3-5% ylihintainen. Voimme siis toistaiseksi melko huoletta ennustaa, että lämmitysöljyn hinta laskee tai ainakin pysyy ennallaan ensi viikon.

Marraskuun 2013 tilastoihin perustuva hintaennuste 4,3 c/kWh

Todennäköisin marraskuun sähkön hinta on hieman halvempi kuin lokakuun hinta, 4,3 c/kWh.

Vuosina 2000-2012 marraskuun sähkön hinta on ollut 0,17 c/kWh kalliimpi kuin lokakuun. Tämän perusteella hinta olisi 4,8 c/kWh. Erot ovat olleet suuria: viime vuonna hinta laski 4% ja vuonna 2002 nousu oli jopa 37%.

Vuosien 2000-2012 keskihinta marraskuussa on ollut 3,8 c/kWh. Tänä vuonna kuukausihinnat ovat olleet keskimäärin 0,67 c/kWh vuosien 2000-2012 keskiarvon yläpuolella. Tällä tavalla laskien marraskuun hinta olisi 4,5 c/kWh.

Viime vuonna marraskuun hinta oli 3,7 c/kWh. Tämä vuosi on ollut keskimäärin 0,63 c/kWh viime vuotta kalliimpi. Tällä tavalla laskien marraskuun hinnaksi tulisi 4,3 c/kWh.

Neljän viime vuoden keskiarvo marraskuulle on ollut 4,3 c/kWh.

Marraskuuhun osuu 4,5 viikonloppua. Jonakin vuonna voisi olla yksi viikonloppupäivä enemmän (kerran seitsemästä vuodesta), mutta useimmiten viikonloppupäiviä on yksi vähemmän.

Lokakuun viimeiset päivät ennustavat edullista hintatasoa marraskuuksi. Neljän viimeisen päivän arkihintataso oli 4,5 c/kWh mikä tarkoittaisi marraskuussa keskihintana 4,2 c/kWh, kun huomioon otetaan suuri määrä viikonloppupäiviä samalla alennusprosentilla kuin lokakuussakin.

Ottamalla nämä kaikki huomioon marraskuun todennäköisimpänä kuukauden keskihintana voidaan pitää hintaa 4,3 c/kWh. Lokakuun hintatasolla ennuste olisi jopa puoli senttiä kilowattitunnilta korkeampi, mutta muusta historiasta noin korkealle hintatasolle ei löydy tukea.

Lokakuun 2013 sähkön hinta 4,595 c/kWh

Lokakuun lopullinen hinta on 4,595 c/kWh. Hinta putosi syyskuusta (4,776 c/kWh) kuten viimekin vuonna ja viimeisen neljän vuoden keskiarvossa ja viimeisen 12 vuoden keskiarvossakin.

Mahdollinen syy tähän säännölliseen hinnan pudotukseen syyskuusta lokakuuhun on se, että syyskuu lopettaa vuoden kolmannen neljänneksen ja yhtiöiden tulokset lasketaan silloin samoin kuin työntekijöiden bonuksetkin. Arkisempi selitys on se, että voimalat joudutaan pitämään käyntivalmiudessa odottamassa mahdollisia erikoiskylmiä kausia. Nousu näkyy kuitenkin jokaisen vuosineljänneksen lopussa.

Tyypillisenä kuluttajahintana lokakuun sähkö maksoi 11,0 c/kWh.

Kuukauden alussa laskettu hintaennuste lokakuulle oli 4,6 c/kWh eli toteutunut hinta oli nelisen prosenttia ennustetta korkeampi. Kuun alussa hinta näytti laskevan jopa tasolle 4,1 c/kWh, mutta sitten erityisen kallis piikki 16.10. nosti ennusteen saman tien suunnilleen lopulliselle tasolle. Ilman tuota piikkiä kuukauden sähkö olisikin ollut paljon edullisempi.

Edellisenä vuonna sähkön hinta oli 3,9 c/kWh ja neljän viime vuoden keskiarvo on ollut 4,1 c/kWh

Tänä vuonna sähkö on ollut keskimäärin 0,63 c/kWh kalliimpi kuin viime vuonna eli tähän verrattuna lokakuun hinta on pari kymmenystä koko vuoden linjaa korkeampi.

Jos tarkastellaan oheista viimeisen 13 vuoden lokakuun hintakuvaajaa, nousun kulmakerroin on 0,19 c/kWh/vuosi (regressiosuora). Hinta on kaksinkertaistunut noin joka kymmenes vuosi. Tämä tarkoittaa seitsemän prosentin hinnannousua joka vuosi, mikä ei ole kestävä hinnannousu – yhteiskunta ei tule kestämään sellaista nousua enää seuraavaa kymmentä vuotta. Kuluttajahintaindeksi on noussut euron käyttöönoton jälkeen 2002 1,75 prosenttia vuodessa eli reaalisestikin sähkön hinta on noussut viisi prosenttia joka vuosi.

Hintaero Ruotsiin oli keskimäärin 11% (0,5 c/kWh). Kuun edullinen alku meni aika pitkälle samaan hintaan kuin Ruotsissa, mutta kuun puolivälin huippuhinta oli vain suomalainen ilmiö. Myös kuun lopussa hinta erosi Ruotsin hinnasta reilusti. Tämä vastasi Pohjois-Ruotsista Suomeen tulevan sähköyhteyden huoltokatkoja.

Saksassa hinta oli koko kuukauden laskeva. Alkukuussa Saksan hinta oli arkisin tyypillisesti viiden sentin tienoilla kilowattitunnilta, mutta se laski loppukuuksi lähelle kolmea senttiä kilowattitunnilta. Myös negatiivisia hintoja nähtiin.

Kuukauden aikana nähtiin hurja pudotus raakaöljyn hinnassa, joka ei kuitenkaan vielä näy täysimääräisesti lämmitysöljyn kuluttajahinnoissa. Lämmitysöljyn vertailuhinta oli alkukuussa 5,3 c/kWh ja lopussa se laski tasolle 5,1 c/kWh. Loppukuussa tyypillisesti sähkön hinta ylitti öljylämmityksen hinnan aamupäivisin ja illalla 18.00 – 19.00. Tyypillisesti sähkö oli vuorokauden kalleinta illan aluksi. Myös sähkön kulutus Suomessa oli suurinta juuri tuona tuntina. Illan kulutuspiikki siirtyi talviaikaan siirryttäessä tuntia aikaisemmaksi viitaten siihen, että syynä on katuvalaistus tai automaattilämmittimet, joita ei siirretty talviaikaan.

Lokakuun viikonloput olivat noin viidenneksen halvempia kuin arkipäivät, mikä on normaalilla tasolla (paljon vähemmän kuin syyskuussa).

Kuukauden ennuste oli kuun alussa parin prosentin tarkkuudella oikein, mutta matalan hintatason vuoksi ennuste putosi pahimmillaan 11% liian alas. 13. päivä viikonloppuna selvisi, että tuonti Ruotsista tulee olemaan huollossa yhtä aikaa ydinvoimalan huollon kanssa ja että hinta tulee nousemaan. Ennuste nousikin saman tien rajusti ja pääsi alle 5% päähän kuun keskihinnasta lopullisesti siitä eteenpäin. Ennuste reagoi 16. päivän huippuhintaan jo monta päivää etukäteen, joten itse piikki ei aiheuttanut isoja muutoksia ennusteeseen. Tuon piikin vuoksi ennuste kävi kuitenkin vielä 3,3% lopullisen hinnan yläpuolella 18.10. Kahden prosentin päähän kuukausihinnasta päästiin 23.10. ja prosentin päähän jo seuraavana päivänä. Viimeisen viikon virhe oli siis alle prosentin.

Ennustamisen tulosta voidaan pitää tyydyttävänä ottaen erityisesti huomioon iso hintapiikki keskellä kuukautta. Tuota piikkiä ei olisi voinut tietää ennen kuin muutama päivä etukäteen. Ennusteen tarkkuus oli käyttökelpoisella tasolla, mutta paljon huonompi kuin esim. syyskuussa.

Päivähinta ylitti öljylämmityksen vertailuhinnan vuorokausitasolla viitenä vuorokautena, 14. – 18.10. Kuukausitasolla sähköllä lämmittäminen oli kuluttajahinnoilla viitisen prosenttia öljylämmitystä edullisempaa ja valikoidulla sähkölämmittämisellä pystyi selvästi lisäämään hyötyä.

PS. Kun lasken vuorokausihintojen keskiarvon, päädyn tuhannesosaa korkeampaan hintaan kuin virallinen Nordpoolspotin hinta, 4,596 c/kWh. Vaikuttaa siltä, että heillä on sisäisesti laskennassaan enemmän desimaaleja kuin nuo kolme ilmoitettua. Ja muistakaa, että jos lasketaan Suomen ajassa oleva kuukausihinta, pitäisi päätyä hieman eri lukuun kuun alussa ja lopussa olevan siirtyvän tunnin takia.

25.10.2013 Raakaöljyn hinta taas vapaassa pudotuksessa – lämmitysöljyn hinta putoaa vain kaksi tuhannesosaa

Kun pari viikkoa sitten ennustelin, että on hyvä aika ostaa lämmitysöljyä… Ennuste oli hyvä pari viikkoa.

USA:n budjettisovun jälkeen dollari on pudonnut euroon nähden lujaa vauhtia ja raakaöljyn brent-hinta putoaa myöskin kovaa vauhtia. Kummatkin vaikuttavat raakaöljyn eurohintaan pudottavasti.

12.10. jälkeen raakaöljyn eurohinta on pudonnut kuusi prosenttia, mutta lämmitysöljyn hinta on tämänpäiväsenkin pudotuksen jälkeen pudonnut vain 0,6 prosenttia. Paineita pudotukseen alkaa olla.

Kuten kuvasta näkyy, punainen käyrä on harvoin sinisen käyrän alapuolella. Nyt on. Lämmitysöljyn hinnan on pudottava nopeasti.

Yleensä on kuitenkin kestänyt 2-4 viikkoa, ennen kuin raakaöljyn hintamuutokset näkyvät lämmitysöljyn hinnassa. Tämä tekee ennustamisen helpoksi: lämmitysöljyn hinta tulee putoamaan.

Lämmitysöljyn vertailuhinta (HOK-Elanto-ABC -5%) on nyt 1,044 €/l. Jos kuitenkin tekee soittokierroksen toimittajille ja yrittää tinkiä, raakaöljyn hintaa vastaava hinta on jo alle euron (0,99 €/l).

Ohimennessä huomasin myös ensimmäisen pääkaupunkiseudun bensiiniaseman, joka myy 95E-bensiiniä alle 1,50 €/l.

Lämmitysöljyn myyjien katetta kuvaava indeksi sivuaa vuoden toiseksi korkeinta piikkiä kuukauden takaa. Lämmitysöljyn hinta 1,00 €/l alittuisi indeksin arvoilla alle 2,15.

Autoihin sähköistyksen mukana lisää painoa – kuinka käy jalankulkijan?

Sähköautot ovat melkoisesti tavallisia autoja painavampia. Jos hetkessä kaikki autot vaihdettaisiin sähköautoiksi, lisääntyisivätkö tappavat jalankulkijaonettomuudet?

Nissan Leaf -sähköauton paino on noin 1500 kiloa. Vastaavan Toyota Yaris 5-ovisen hatchback-auton paino on vain 1100 kiloa.

Akut tekevät sähköautosta melkoisen painavan eikä sähkömootorikaan ole olennaisesti polttomoottoria kevyempi.

Auton liike-energia on suoraan verrannollinen auton painoon.

Sähköauto on jalankulkijalle tavallista autoa vaarallisempi kohdattava.

Vastaako Suomen sähkön hinta kulutusta?

Viime aikoina vuorokauden kallein sähkö on usein ollut 19.00 – 20.00. Onko sähkö kulutus tuolloin Suomessa erityisen korkea?

Torstain 24.10.2013 sähkö oli kalleinta aamupäivällä, mutta illalla oli toinen kallis piikki.

Yllätyksekseni sähkön kulutuksen muutos vastaa melko tarkoin hinnan muutosta. Eniten sähköä tuona samana päivänä kului illalla 19.00 – 20.00.

Päivällä, jolloin hinta sattui olemaan vielä korkeampi kulutettiin tasaisen paljon sähköä, mutta ei aivan yhtä paljoa kuin illalla.

Illan piikkiä tasaa se, että Ruotsissa vastaava kulutuksen nousu on usein tuntia myöhemmin (aikaero).

En kuitenkaan aivan suoraan keksi, miksi Suomessa arkipäivänä kulutetaan eniten sähköä 19.00 – 20.00.

Ainakaan yritysten taloudellinen aktiviteetti ei näy Suomen nykyisessä sähkön kulutuksessa. Iltapäivien sähkön kulutus on paljon alempi kuin iltaisin. Ihmisten normaali työssäkäyntiaika ei näy sähkön kulutuksessa minkäänlaisena erona.

Sähkön hinnassa muutokset ovat paljon kovempia kuin kulutuksessa. Kulutuksen pienikin muutos näkyy hinnassa paljon enemmän. Esimerkiksi ero kulutuksessa kello 18 ja 19 välillä on alle prosentti, mutta hinta muuttuu yli kymmenen prosenttia.