20.1.2014 Marginaalinen pudotus lämmitysöljyn vertailuhinnassa

Lämmitysöljyn vertailuhintana käytetty HOK-Elanto-ABC putosi maanantaina 1,020:sta 1,018:een euroon litralta.

Tämä alle 0,2% pudotus ei muuta mitään, ja kun edellinen muutos oli vasta viime torstaina, en tee tällä kertaa uusia kaavioita. Kaikki tunnusluvut säilyvät ennallaan.

Öljylämmitysen ja pörssisähkön vertailuhinta säilyy tasolla 4,7 c/kWh.

Lämmitysöljyä alle eurolla litra ensimmäistä kertaa pariin vuoteen, öljylämmityksen vertailuhinta pörssisähköön verrattuna 4,7 c/kWh

Olen nyt pari vuotta seurannut lämmitysöljyn hintaa, eikä hinta vielä kertaakaan ole ollut alle euron litra. Nyt sellainen ihme on tapahtunut, vaikka raakaöljyn hinta on vielä 1-2 prosenttia alhaisimman hinnan yläpuolella.

Halvimmat kaudet ovat olleet vuoden 2012 kesäkuun lopussa ja vuoden 2013 toukokuun alussa. Silloin on käyty hyvin lähellä euroa litralta, mutta ainakaan merkintöihini ei ole jäänyt, että kukaan olisi myynyt lämmitysöljyä alle eurolla litralta. Tosin tarkastettu hinta on ollut tuhannen litran erä – minkä hinta on vieläkin yli euron litralta.

Nyt 17.1.2014 Agrimarket myy 2000 litran lämmitysöljyerää 0,987 €/l. Tuhannen litran erän litrahinta on 1,002 €/l.

Raakaöljyn dollarihinta on jatkanut laskuaan, mutta euron arvon pudotessa (1,353) raakaöljyn eurohinta on itse asiassa hieman noussut viikon loppupuolella.

Vertailuhintana käytetty HOK/Elanto/ABC-hinta -5% on myös laskenut ja on nyt 1,020 €/l.

Tämä laskee öljylämmityksen vertailuhintaa suoraan sähkölämmitykseen verrattuna. Vertailuhinta on nyt 4,7 c/kWh, mikä on alhaisin hinta sen jälkeen kuin aloin laskea lukua syyskuussa 2012. Tästä kiitos on nousseen sähköveron, mikä laskee sähkön kilpailukykyä ja nostaa öljyn kilpailukykyä.

Litra lämmitysöljyä / litra raakaöljyä -kerroin on nyt 2,16, mikä on suunnilleen vuoden 2013 keskiarvossa. Kovin suuria nousu- tai laskupaineita ei siis nyt ole.

Lisää tietoa lämmitysöljy-sivulla.

14.1.2014 Lämmitysöljyn toimittajien vertailu: Agrimarket halvin

Halvimpana toimittajana jatkaa uusi Agrimarket, joka toimittaa Teboilin öljyä pari prosenttia Teboilia halvemmalla. Kallein on tällä hetkellä HOK/ABC, vaikka bonuksen vaikutus laskettaisiinkin mukaan.

1000 litran tilaus:

  • Agrimarket (Teboil) 1,012 €/l
  • Shell (Lämpöpuisto) 1,024 €/l
  • ST1 1,031 €/l 
  • Teboil 1,032 €/l
  • Neste 1,033 €/l
  • HOK/ABC 1,079 €/l – bonus 5% = 1,033 €/l

2000 litran tilaus:

  • Agrimarket (Teboil) 1,002 €/l
  • ST1 1,012 €/l 
  • Neste 1,013 €/l
  • Shell (Lämpöpuisto) 1,014 €/l
  • Teboil 1,022 €/l
  • HOK/ABC 1,079 €/l – bonus 5% = 1,033 €/l
Tehdyt oletukset selviävät lämmitysöljy-sivulta

13.1.2014 Lämmitysöljyn vertailuhinta laskee kymmenyksen, 4,8 c/kWh

Lämmitysöljyn vertailuhintana käytetty HOK-Elanto-ABC:n hinta on laskenut jo perjantai-iltana enkä ole sitä huomannut ennen kuin nyt. Vertailuhintana käytetty hinta (josta on otettu pois 5% bonus) on nyt 1,033 €/l. Pörssisähkön hintana tämä vastaa hintaa 4,8 c/kWh (90% hyötysuhdeoletus öljyn poltolle).

Kuluttajan kannattaa käyttää ennemmin sähköä, jos hän saa sitä alle 11,5 c/kWh.

Raakaöljyn brent-hinta on pudonnut vielä enemmän, joten lämmitysöljynkin hinnassa on yhä laskupaineita. Raakaöljyn hintaa pudottaa Iranin ydinsopimuksen voimaantulo ja viennin alkaminen uudelleen, Libyan tilanteen rauhoittuminen ja viennin alkaminen kunnolla ja vielä Teksasissa alkava öljynvienti uudesta rannikolle sisämaasta tulevasta öljyputkesta. Oma osansa on vielä laahaavalla taloudellakin.

Euron ja dollarin kurssi on yllättäen täsmälleen sama kuin 1.1.2014, jolloin viimeksi hintaa tarkistettiin: 1,367. Kaikki muutos on siis brent-öljyn dollarihinnassa, joka on laskenut 110,80 dollarista tynnyriltä tasolle 107,25 dollaria tynnyriltä. Pudotusta on 3,2%.

Raakaöljyn hinnan pudotukseen verrattuna lämmitysöljyn 0,6% hinnanpudotus on – maltillinen.

Lämmitysöljyn hinta on nyt raakaöljyn hintaan verrattuna kallis. Hintojen suhde (litra lämmitysöljyä / litra raakaöljyä) on nyt 2,20, kun vuoden 2013 keskiarvo oli 2,17.

Kun lämmitysöljy nyt maksaa 1,03 euroa litralta, raakaöljyn hintaan nähden oikeampi hinta olisi 1,02 euroa litralta. Kovin iso ero ei siis ole.

Vuoden 2013 luetuimmat artikkelit

Vuoden 2013 luetuimmat artikkelit sivustolla olivat:

3.1. Negatiivinen sähkön hinta tukiaisten seuraus
6.2. Tee sähköä, älä paperia
8.2. USA:ssa valtavasti aurinkoenergiaa Saksaan ja Suomeen verrattuna
13.2. Hämmentävä tuntilaskutus
16.2. Pelasta maailma syömällä karamellia
20.2. Suomen ja Ruotsin pullonkaula vuonna 2012 88 miljoonan euron arvoinen
5.3. Sähköauton akkujen pikalataus ei kovin realistista
8.3. Sahurin itku ja valitus – mutta puu kannattaa silti ennemmin polttaa
13.3. Hämmentävä tuntilaskutus 2
16.3. Tanskassa negatiivinen sähkön hinta
19.3. Älä maksa turhaan kuivausrummun energiansäästöstä
21.3. Sähköveron nousu 0,37 c/kWh?
23.3. Earth Hour -sähkönkulutus 2013
25.3. Lämpeneekö ilmasto?
25.3. Pohjoismaiden vesivoima vakavasti vähissä
3.4. Aurinkopaneelit alkavat säästää energiaa vuonna 2020
6.4. Raakaöljyn hinta romahti loppuviikolla
11.4. Kuluttajan sähkön hinta ei motivoi älykkääseen sähkön käyttöön
18.4. Halvinta yli kahteen kuukauteen
19.4. Sähkön hinta romahtaa kunnolla
3.6. Orgastinen hintaero Ruotsiin Fingridin ja sähköntuottajien kannalta
5.6. Vuoden kolmanneksi kallein päivä, kannattaa siirtyä öljylämmitykseen koko päiväksi
16.6. Saksassa negatiivinen vuorokauden keskihinta!
4.7. Päästöoikeudet, windfall ja tukipelleily
10.7. A-studio: Saksan ydinvoimapäätös sotkee sähkömarkkinoita
14.8. Meri-Porin sulkemispäätös räjäyttää ennusteet ylöspäin
16.10. Sähkön hinta tuplaantuu!
21.10. Saksa ja Suomi onnistuttu yhdistämään melkein samanhintaisiksi – mutta Saksa on vielä öisin paljon halvempi
12.11. Sähkölamppu-artikkelikokoelma Flipboardissa
13.11. Sähköä ilmasta?
29.11. Sähköveron korotus varmistui, tekee sähkön säästämisen turhaksi ja öljylämmittämisen suhteessa edullisemmaksi
29.11. Kuka saa kuluttajan maksamasta sähkön hinnasta eniten? Sähköveron korotuksen jälkeen valtio
1.1. Sähköveron korotus – öljylämmitys kannattaa nyt 0,2 c/kWh halvemmalla sähkön hinnalla – suurin osa sähkölaskusta menee nyt valtiolle

Eniten lukijoita kerännyt artikkeli oli hieman yllättäen 19.4. ”Sähkön hinta romahtaa kunnolla”. Sitä luettiin miltei kaksi kertaa enemmän kuin 3.6. ”Orgastinen hintaero Ruotsiin Fingridin ja sähköntuottajien kannalta”. Kolmas oli kuitenkin jo lähellä: 10.7. ”A-studio: Saksan ydinvoimapäätös sotkee sähkömarkkinoita”. Neljäs oli top-5:n tuorein: 29.11. ”Kuka saa kuluttajan maksamasta sähkön hinnasta eniten? Sähköveron korotuksen jälkeen valtio”. Ja viides: 4.7. ”Päästöoikeudet, windfall ja tukipelleily”.

Tylsimmätkin otsikot saivat aivan kiitettävän tasaisesti viitisenkymmentä lukijaa. Pari kuitenkin jäi lähes kaikilta lukijoilta väliin. Toukokuussa lukijoita oli poikkeuksellisen vähän ja vähiten lukijoita sai päivän sähkön hintaa käsittelevä artikkeli toukokuun lopussa, kuusi kappaletta. Selityksenä tähän lienee se, että heti sen edelle on julkaistu kuukausiyhteenveto, jolloin kaikki ovat lukeneet sen yhteenvedon perässä, eikä erillisenä linkkinä.

Sivustolla on nyt julkaistu yhteensä 1034 artikkelia. Sivuja on luettu yli 120000 kertaa.

Kaikkein suosituimmat artikkelit ovat toissavuodelta, ”Nestekaasun hinta” ja ”Mikä tekee ledilampusta tappokoneen?”. Eniten käyntejä on kuitenkin eri vakiopääsivuilla, ”Sähköennuste”, ”Lämmitysöljy” ja ”Pörssisähkösopimukset