Ennuste putoaa: 3,5 c/kWh

Sähkön pörssihinnan ennuste marraskuulle putoaa kymmenyksen tasolle 3,5 c/kWh (tosin aika lähelle rajaa). Suurin syy muutokseen on se, että viime kuun hinnan perusteella tehty osaennuste on nyt selvästi epätodennäköinen ja sen vaikutus on poistettu ennusteesta.

Lauantain sähkön hinta 3,2 c/kWh on sinänsä ennustusten mukainen.

Öljyn vertailuhinta putosi perjantaina tuhannesosan. Tämä ei vaikuta vertailulukuihin. Edellisen keskiviikkoisen muutoksen jälkeen öljyn maailmanmarkkinahinta euroissa ei ole muuttunut yhtään (0,00%! Euron hinnan putoamisen on kompensoinut täsmälleen saman suuruinen öljyn hinnan pudotus).

Seuraavan kymmenen päivän sääennuste Tampereelle on noussut: keskilämpö +3,1 astetta. Pakkasyllätyksiä ei ole siis odotettavissa ainakaan 18.11 mennessä.

Metsäteollisuuden narina taas alkoi, mutta puu kannattaa ennemmin polttaa kuin sahata

Metsäteollisuus on pistänyt tänään liikkeelle lehdistötiedotteen ”puukustannus sahateollisuudelle kestämätön”, jota Talouselämä peesaa ”Hätähuuto sahateollisuudesta: tilanne ”täysin kestämätön””.

Sähkölampun pitkäaikaiset lukijat varmaan muistavat maaliskuulta artikkelin ”Kuitupuu kannattaa polttaa sähköksi eikä tehdä paperia”.

Paperiteollisuus tekee sähköstä ja puusta paperia.

Tilannehan on tämä: paperiteollisuus ei voi olettaa saavansa puuta halvemmalla, kuin mitä se maksaa sähköstä. Siis sellaisesta sähköstä, joka tehdään puuta polttamalla.

Kiintokuutiometrissä koivua on 2500 kWh energiaa.

60% hyötysuhteella siitä saadaan 1500 kWh lämpöä.

30% hyötysuhteella siitä saadaan 750 kWh sähköä.

4 c/kWh pörssihinnalla kiintokuutiosta koivua saadaan sähköä 30 euron edestä. Sähkölämmitystä korvaamassa siitä saadaan lämpöä 60 euron edestä. Kuluttajan maksaessa sähköstä 10 c/kWh, koivukuutio korvaa kuluttajalla sähkölämmitystä 150 euron edestä.

Metsäteollisuuden tiedotteen mukaan:

Tammi-lokakuussa puuta ostettiin 23,7 miljoonaa kuutiota, mistä tukkien osuus oli 10,1 ja kuitupuun 12,8 miljoonaa kuutiota. Lokakuussa viikko-ostomäärät olivat tasaisesti yli 0,5 miljoonaa kuutiota. Mänty- ja kuusitukin kantohinnat nousivat 1 prosentin ja koivutukin hinta 2 prosenttia syyskuusta. Mäntykuidun hinta laski 1 prosentin ja kuusi- ja koivukuidun hinnat nousivat 1 prosentin. 

Mänty- ja kuusitukista maksettiin lokakuussa valtakunnallisesti keskimäärin 53–54 euroa kuutiolta. Koivutukin kantohinta oli keskimäärin 41 euroa kuutiolta, mänty- ja koivukuidun 16 ja kuusikuidun 17 euroa kuutiolta.

Ei ole pienintäkään epäilystä, etteikö näillä hinnoilla mikä tahansa puu — mukaanlukien sahatukit — kannattaisi ennemmin polttaa lämmitykseen.

Kuitupuu kannattaa näillä hinnoilla jopa ennemmin polttaa sähköksi huonosta hyötysuhteesta huolimatta. Kuljetusmatkojen polttolaitoksiin voidaan myös olettaa olevan lyhyempiä kuin paperitehtaaseen.

Ydinvoimalat ovat metsäteollisuudelle kohtalon kysymys. Sähkön hinta olisi saatava painettua alle kolmeen senttiin kilowattitunnilta, jos metsäteollisuus kuvittelee saavansa puuta edes nykyhinnalla.

Linkit:
http://www.sahkolamppu.com/2012/03/kuitupuu-kannattaa-polttaa-sahkoksi.html
http://www.talouselama.fi/uutiset/hatahuuto+sahateollisuudesta+tilanne+taysin+kestamaton/a2154427
http://www.metsateollisuus.fi/juurinyt2/tiedotteet/Sivut/Puukauppatiedotelokakuu2012.aspx

Lämmitysöljyn hinta alle 1,10 €/l

Lämmitysöljyn hinta 2012

HOK-Elanto-ABC:n vertailuhinta (*) putosi ensimmäistä kertaa elokuun jälkeen alle 1,10 €/l.(***)

Pudotus ei ole valtava, alle prosentin. Hinta on nyt verkkosivulla 1,154 €/l ja bonuksella vähennettynä vertailuhintana 1,096 €/l. Muiden toimittajien hinta on yleensä lähellä vertailuhintaa.

Euro on laskenut päivän aikana hieman lisää, mutta niin on raakaöljynkin hinta. Raakaöljyn hinta on tällä hetkellä euroissa 84,0 €/tynnyri. Hinta on heilunut tällä tasolla 19.10. lähtien ilman, että sitä edeltävä 5% hinnanalennus on kovin paljoa vaikuttanut hintoihin.

Nyt 15.10. jälkeen raakaöljyn hinta on pudonnut 5,0% ja lämmitysöljyn hinta 4,2%. Alamme siis olla lähes stabiilissa tilanteessa.

Lämmitysöljyn hinta vastaa nyt kuluttajan maksamaa sähkön hintaa 12,2 c/kWh (**). Pörssisähkön vertailuhinta laskee yhdellä kymmenyksellä hintaan 5,6 c/kWh. Pörssisähkön hintaennuste marrakuulle on yhä 3,6 c/kWh ja kuukauden trendi on kääntynyt vielä tänään laskuun. Sähkö tulee olemaan lämmityksessä öljyä halvempi vaihtoehto 99,97% todennäköisyydellä tämän alennuksen jälkeenkin.

Jotta sähkölämmitys pörssihinnalla muuttuisi kuukauden lopuksi öljylämmitystä kalliimmaksi, sähkön pörssihinnan pitäisi olla koko loppukuun 6,6 c/kWh arkisin (ja viikonloppuisin 16% halvempi).

PS. kaavio-sivulla öljyn hinnan skaala on nyt hieman hassu, kun hinta putosi kaavion alarajana olleen 1,10 c/kWh. Korjaan sen lähipäivinä, kun minulla on ohjelmointiympäristö auki.

(*) Verkkosivulla ilmoitettu hinta vähennettynä 5% bonuksella, jonka saa käytännössä jokainen reilun tuhat litraa öljyä tilannut S-kortin omistaja.

(**) Oletetaan 90% hyötysuhde öljykattilassa.

(***) Vaikka hinnanpudotus merkitään tähän päivään, verkkosivulle uusi hinta on ilmestynyt joskus alkuiltapäivän jälkeen.

MT: Fingrid ja sähköyhtiöt nostavat siirtohintoja

Maaseudun tulevaisuus kertoo, että Fingrid nostaa siirtohintojaan ensi vuonnakin 15 prosenttia ja lisäksi monet sähköyhtiöt nostavat siirtohintoja.

Sinänsä hyvää tietoa. Yhden pikku väärinymmärryksen mahdollisuuden haluaisin tuoda esille:

”Fingrid nostaa kantaverkon siirtohintoja…

Suomen aluehinta on ruuhkaisimpina tunteina pari senttiä kilowattitunnilta kalliimpi kuin muiden Pohjoismaiden. Ero johtuu lähinnä heikoista siirtoyhteyksistä Suomen ja Ruotsin välillä.”

Fingrid rahoittaa Suomen ja Ruotsin väliset siirtoyhteydet ensisijaisesti Suomen ja Ruotsin hintaerosta tulevilla pullonkaulatuloilla.

”Fingrid käyttää saamansa pullonkaulatulot EU-lainsäädännön mukaisesti siirtokyvyn kasvattamiseen rajajohdoilla. Kuitenkin kahtena vuonna 2000-luvun alussa käytettiin saatuja pullonkaulatuloja kantaverkkotariffin alentamiseen…”

Suomen ja Ruotsin sähköyhteyksien parantamiseen ei tarvita siirtohintojen korotusta.

Tänä vuonna pullonkaulatuloja on kerääntynyt järjettömän paljon, koska sähköä on ollut saatavissa Ruotsista paljon ja halvalla, mutta Suomessa on jääräpäisesti pidetty sähkön hinta keinotekoisen korkealla.

Lisäksi yhteydet Ruotsiin ovat erinomaiset, jos ruotsalaiset vain haluaisivat pitää ne kunnossa. Huoltovarmuudenkaan kannalta tuskin on perusteltua lisätä sähkönsiirtoyhteyksiä paljon nykyista korkeammalle nykyiseltä tasolta, joka vastaa Suomen kulutuksesta noin kolmannesta.(*) Kyllä Suomen olisi pakko kyetä tuottamaan lähes kaikki sähkönsä itse kilpailukykyiseen hintaan.

Kyllä kuka tahansa tajuaa, että jos ruotsalaiset joutuvat myymään sähköä Suomeen niin, että se heidän mielestään sotkee paikallisia kuvioita, he vaikka polttavat tyristorihallinsa ennen kuin myyvät Suomeen sähköä.

Ja tässä on nyt muistettava myös se, että Fingrid on nyt valtionyhtiö, jolla on näön vuoksi hieman eläkerahoja mukana. Korotukset ovat piiloverotusta ja siirtoja eläkevaroihin suoraan budjetin ohi.

(*) ei tarkkaan laskettu, mutta luokkaa kolme tuhatta megawattia yhdeksästä tuhannesta.

Bensiini lähelle vuoden halvinta

Polttoaine.netin tilastojen mukaan vuoden alussa bensiini maksoi keskimäärin noin 1,55 €/l. Tänään kolme halvinta asemaa myyvät bensiiniä 1,499 €/l ja kaikki 20 halvinta ovat alle 1,569 €/l.

Raaka-öljyn hinnassa kaksi viikkoa sitten (15.10 – 19.10.) tapahtunut raju viiden prosenkin kertalasku alkaa kilpailun kautta realisoitua nyt pumppuhintoihin.

Lämmitysöljyssä tuota alennusta ei vielä ole. Lämmitysöljynkin hinnan pitäisi pudota viitisen prosenttia jonnekin 1,05€/l tienoille, että hinnanlasku näkyisi kunnolla. Saattaa olla, että ihmiset vanhasta tottumuksesta tilaavat öljyä tarkastamatta sähkön ja lämmitysöljyn hinnan suhdetta, eivätkä pistä sähkövastusta päälle.

Mikäli kaikki tajuaisivat tehdä tämän, lämmitysöljyn hintakin alkaisi paremmin vastata raakaöljyn hintaa.

Lämmitysöljyn hinta ennallaan, euron lasku ei vaikuttane

Euron hinta on laskenut dollaria vastaan valuuttakurssiksi nopeasti. Kurssi on nyt 1,280, kun se perjantaina oli 1,295. Öljyn hinta taas on pysynyt dollareissa suhteellisen muuttumattomana.

Ennen kuin öljy-yhtiöiden lobbausjärjestö taas ehtii pistämään ulos lehdistötiedotteen, että tämä nostaa öljyn hintaa, kiirehdin taas toteamaan, että valuuttakurssit eivät heilu läheskään yhtä merkittävästi kuin öljyn hinta itsessään.

Tämä viimeinen valtava kurssimuutos on oheisen kuvaajan punaisen viivan viimeinen nypy. Kahdessa viikossa tapahtunut valtava lasku (88:sta 84:ään) öljyn eurohinnassa on mennyt aivan ilman öljy-yhtiöiden tiedotteita.

Olen yhä sitä mieltä, että lämmitysöljyn hinnassa on laskupaineita laskeneesta euron arvosta huolimatta.

Vuosi sitten tutkin, että öljyn eurohinta nurinkurisesti laskee aina, kun euron arvo laskee dollaria vastaan. Eli öljyn hinta laskee aina niin paljon, että euron lasku kompensoituu ja vielä enemmänkin. Täytyypä tehdä jossain välissä tuo vertailu tällekin vuodelle. Tuntuma on, että näin on ollut tänäkin vuonna.