9.7.2013 Lämmitysöljyn hinta nousi vain hiukan, vaikka raakaöljyn hinta on noussut viikossa 5%

Nyt on hassu tilanne lämmitysöljyn hinnassa: hinta nousi, mutta se on ennätyksellisen halpaa. Raakaöljyn hinta nimittäin nousi taivaaseen Egyptin tilanteen vuoksi ja tavanomainen eurosekoilu yhtä aikaa pudotti euron arvoa dollariin nähden. Brent-raakaöljyn eurohinta on noussut yli 5% viikossa.

Tähän nähden se, että HOK-Elanto-ABC-5% vertailuhinta nousi hiukan ei ole mitään. Heidän katettaan kuvaava indeksi on ennätyksellisen alhaalla. Se on nyt 2,04, kun keskiarvo on ollut noin 2,15. Toimitusketju ottaa siis tällä hetkellä melkoisesti takkiinsa myydystä lämmitysöljystä. Näin alhaalla indeksi ei ole ollut tarkkailuaikana (viime vuoden elokuun jälkeen, kuvassa vain tämä vuosi).

Hinnannousu ei riitä edes nostamaan sähkölämmityksen vertailuhintaa. Öljylämmitys on yhä sähkölämmitystä edullisempaa, kun pörssisähkön hinta on yli 5,0 c/kWh. Vuorokausitasolla sitä on sattunut tänä vuonna todella harvoin. Heinäkuussa todennäköisyys on tällä hetkellä 99%, että sähkölämmitys on öljylämmitystä edullisempaa.

A-studio: Saksan ydinvoimapäätös sotkee sähkömarkkinoita

A-studio kertoi Saksan uusiutuvan energian ihmeellisyyksistä 8.7.2013.

”Saksan ydinvoimapäätös sotkee sähkömarkkinoita. Kuka maksaa energiapelin miljardilaskun?”
http://areena.yle.fi/tv/1931970 (noin 20 minuutin kohdalta).

Kohokohdat olivat:

”Päästöt ovat meillä tosiasiassa lisääntyneet energiakäänteen myötä.” 

”Varastointitekniikka ei ole vielä tarpeeksi kehittynyttä. Kaikki kehitysideat ovat uskomattoman kalliita.” ”Kestää vähintään 10-30 vuotta ennen kuin insinöörit saavat tekniikasta kilpailukykyistä.” 

”Koska tuuli- ja aurinkovoimalla tuotettua sähköä ei tällä hetkellä voida varastoida, Saksa myy sitä tappiolla valtion tukiaisten turvin naapurivaltioille. Se taas uhkaa niiden oman tuotannon kannattavuutta.”

”Hyvin tuulisina päivinä verkossa on liikaa sähköä. Tarjoamme sitä Hollantiin, Puolaan, Tšekkiin. Ne eivät halua sähköämme, koska niiden pitäisi katkaista omien voimaloiden tuotanto. Sen ne tekevät vasta, kun sähkön hinta on negatiivinen. Se on kuin nykyajan jätehuoltoa rajan yli.”

”Uusiutuvan energian tukiaiset ovat EU:ssa karanneet käsistä.”

Ja ei-sanatarkasti yksinkertaistaen ja korostaen:

  • Kodeissa, joissa on aurinkoenergiapaneelit, itse käytetään tavallista verkkosähköä ja kaikki aurinkosähkö myydään verkkoon, koska siitä saa tukiaisten vuoksi niin paljon paremman hinnan. Saksassa ei siis kukaan asenna aurinkosähköpaneeleja omaan käyttöönsä! Jutussa käytetään termiä ”rahanpainolupa”.
  • Jokainen saksalainen maksaa sähkössään 5,3 senttiä kilowattitunnilta tukiaisia niille, jotka tekevät uusiutuvaa energiaa. Suomessa sähkö on siis tukkuhintana maksanut noin 4 senttiä kilowattitunnilta ja kuluttaja maksaa siitä veroineen noin 10 senttiä kilowattitunnilta.
  • Kalliin sähkön tukeminen kirpaisee erityisesti köyhiä, koska hinta on tasainen per kilowattitunti. 800 000 asunnosta on katkaistu sähkö maksamattomien laskujen vuoksi. ”Tämä johtaa suureen sosiaaliseen konfliktiin.”
Hyvän journalistisen tavan mukaisesti ohjelmassa oli myös pari vihreää maailmanparantajaa selittämässä toista näkökantaa, mutta luoja kiitos tässä ei tarvitse noudattaa hyvää journalistista tapaa. Emme toista satuja.

Päästöoikeudet, windfall ja tukipelleily

En kommentoi erityisemmin Europarlamentin hinkua vähentää päästöoikeuksia. Tulen aiheesta artikkeleita lukiessani lähinnä pahoinvoivaksi, joten olen jättänyt mahdollisuuksien mukaan ne väliin.

Toistaisin kuitenkin pari asiaa, jotka olivat mm. helmikuisessa artikkelissani ”Mikä ihmeen widfall?” Päästöoikeuksien kallistuminen pakottaa meidät tukemaan hiilivoimaloita.

Päästöoikeuksien kallistuminen tekee hiilivoimasta kalliimpaa.

Tämä kuulostaa helpolta ja ekologiselta, mutta ei ole sitä.

Mitä enemmän hiilivoimalla tuotettu sähkö maksaa, sitä enemmän vesi- ja ydinvoima saa windfall-voittoja. Koska näiden ei tarvitse maksaa päästöoikeuksistaan, ne saavat sähköstään enemmän rahaa – täysin ansiottomasti.

Koska windfall-tulot ovat täysin ansiottomia, valtiolla on suuri hinku päästä verottamaan ne pois. Kun windfall-tulot verotetaan pois, ei olekaan enää mitään erikoisrankaisua hiilivoimalle, joten olemme takaisin alkupisteessä, tosin byrokraatteja on työllistetty valtava määrä.

Oma lukunsa on sitten tuulivoima. Tuulivoima saa tuottamastaan sähköstä markkinahintaan verrattuna moninkertaisen takuuhinnan. Tuulivoimaa kannattaa siis myydä oli markkinahinta mikä tahansa. Siksi tuulivoimalat Suomessa myyvät sähkönsä pörssissä aina nollatarjouksella – he saavat rahansa vaikka hinta olisi nolla. Tanskassa ja Saksassa tuulivoimaa myydään negatiivisella hinnalla, ja markkinahintakin onkin silloin tällöin negatiivinen. Tuulivoimala tekee asiakkaan kanssa revenue sharen valtion tukiaisista.

Tuulivoimalat toimivat markkinoilla kuitenkin vain satunnaisesti – silloin, kun tuulee. Siksi tarvitaan riittävästi perusvoimaa ja säätövoimaa, että nuo markkinahäriköt saadaan kuriin. Ongelma kuitenkin on, että Suomessa on tuontisähköä, ja ennen kaikkea Saksasta muiden maiden läpi tulevaa tuontituuli- ja aurinkovoimaa on saatavissa todella halvalla silloin, kun hiilivoimaloillakin olisi paras hetki saada katetta huonojen hetkien varalle. Siksi tänäkin kesänä hiilivoimaloita on käynnissä niin vähän kuin mahdollista. Siksi sähkö on koko ajan kallista.

Hiilivoimalat eivät tietenkään tuota silloin, kun ne ovat kiinni. Siksi ne ovat hyvin pian hätää kärsimässä, eivätkä ne kannata ympärivuotisena investointina. Siksi niille vähitellen käy kuten maakaasuvoimaloille on jo käynytkin: ne pistetään kiinni.

Suomeen, jossa ei ole hiilivoimaloita, meillä ei ole varaa. Suomessa lämmitys ei ole ylellisyyttä. Yksi ihminen tarvitsee koti+työtilakseen noin 100 neliömetriä rakennettua tilaa, yhden neliön lämmittäminen vaatii noin 150 kWh vuodessa ja 5,4 miljoonaa ihmistä tarvitsevat siis pelkkään olemiseen ja rakennuskannan ylläpitoon vuodessa:

  150 kWh * 100 * 5,4 miljoonaa = 81 TWh

Mikä on aika lähellä Suomen sähköntuotantoa vuodessa.

Meidän on siis pakko saada pidettyä hiilivoimalat päällä. Niillä menee huonosti – ja toisaalta ne ovat tajunneet, että niillä on vahva kiristysmahdollisuus.

Jos päästöoikeuksien hinnankorotus menee läpi – ja todennäköisesti vaikka eivät menisikään – tulemme aivan lähiaikoina näkemään hyvin perusteltuja vaatimuksia hiilivoimaloiden ja ehkä jopa atomivoimaloiden tukemisesta. Eikä meillä ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin maksaa.

Toinen vaihtoehto voisi olla pistää rajat kiinni sähköltä, lopettaa sähköpörssipelleily, johon Suomi on selvästi liian pieni maa, ja siirtyä voimalaitoksissa suunnitelmatalouteen.

Talouselämän kommentit korkeasta sähkön hinnasta

Talouselämä kommentoi sähkön hintaa torstai-iltana. Eivätpä hekään löydä hinnoille kunnollista selitystä.

[1]  Tämä ei yllätä – sähkö on taas Suomessa 32 prosenttia kalliimpaa kuin muualla Pohjolassa

http://www.talouselama.fi/uutiset/tama+ei+yllata++sahko+on+taas+suomessa+32+prosenttia+kalliimpaa+kuin+muualla+pohjolassa/a2193547

Öljyn hinta nousussa

Raakaöljyn hinta on noussut voimakkaasti Egyptin mellakoiden seurauksena. Lisäksi yhtä suuri hinnannousun syy on se, että euro on pudonnut voimakkaasti dollaria vasten.

Mielenkiintoisinta on kuitenkin se, että USA:n WTI-öljy (josta Suomessa eniten puhutaan) on nyt lähes saman hintaista kuin brent-öljy (joka Suomessa merkitsee jotain). Ero on ollut jopa yli kaksikymmentä dollaria tynnyriltä, mutta nyt se on noin viisi euroa.

Edellisestä hinnantarkastuksesta 24.6. brent-öljyn hinta euroissa on noussut huimat 4,3%.

Lämmitysöljyn vertailuhintana käytetty HOK-Elanto-ABC-5% nousi maanantai-iltana. Hinta on poikkeuksellisesti noususta huolimatta kohtuullinen, indeksi litra lämmitysöljyä / litra brent-öljyä on 2,15., mikä on noin viimeisen vuoden keskiarvo.

Egyptin mellakat ovat öljyn hinnalle äärimmäisen tärkeitä, koska kuljetuksista suuri osa kulkee Suezin kanavan kautta. Egyptin mellakat saattavat laantua ja silloin palataan normaaliuralle, jossa öljyn hinta on pikemminkin laskenut kuin noussut. Öljyn kysyntä maailmalla on vähentynyt. Toisaalta koko Lähi-Itä saattaa pamahtaa Turkkia myöden, jolloin öljyn tuotannossa tulee olemaan selviä vaikeuksia.

morsitimer.com