16.9.2013 Lämmitysöljyn hinnassa pieni pudotus

Lämmitysöljyn vertailuhinta on pudonnut puolisen prosenttia, tasolta 1,092 €/l tasolle 1,087 €/l.(*)

Raakaöljyn hinta on samana aikana pudonnut puolitoista prosenttia.

Lämmitysöljy oli aikaisemmin hieman keskiarvoa edullisempi verrattuna raakaöljyn hintaan, mutta nyt sen hinta on noussut noin pitkäaikaiseen keskiarvoon, lämmitysöljy on 2,15 kertaa kalliimpaa kuin raakaöljy.

Sähkölämmityksen vertailuhinta säilyy tasolla 5,5 c/kWh. Tuon hintainen pörssisähkö lämmittää suoralla sähkölämmityksellä samalla hinnalla kuin vertailuhintainen lämmitysöljy 90% hyötysuhteella.

Raakaöljyn hinnan odotetaan pysyvän noin nykyisellä tasolla. Syyrian tilanteen rauhoittuessa voimme odottaa lievää laskua. Euron arvoa tilanteen rauhoittaminen on nostanut (suurin osa viimeisen viikon raakaöljyn halpenemisesta johtuikin euron arvon noususta eikä raakaöljyn dollarihinnan laskemisesta).

(*) Vertailuhinta on HOK-Elanto-ABC:n julkaisema halvin lämmitysöljyn hinta -5% bonus. http://www.hok-elanto.fi/ostoksille/abc/abc-lammitysoljy/

Lopultakin myönnetään edes varovasti, ettei kantojen kerääminen metsästä ole kovin järkevää

Kuva: Chris Helenius, CC BY-SA

Savon Sanomat on saanut metsäalan kehittämiskeskus Tapiosta lausunnon, että kantojen kerääminen metsästä ei ole kovin nerokasta.[1]

– Kantojen nostosta seuraa ongelmia maan fysiologiaan ja vesakko kasvaa runsaampana.

– Maan köyhtymisen takia saatetaan joutua käyttämään korvaavia ravinteita.

– Kantojen repimisestä on haittaa metsän normaalille ekologialle.

– Kantojen keruu on suomalainen ilmiö, joka alkoi päästökaupan seurauksena.

– Ruotsissa kantojen nosto on kielletty.

– Tapion suositus on jättää vähintään kolmannes kannoista maaperään.

Artikkelissa ei käsitelty niitä ilmeisiä syitä, joita Sähkölamppu onkin jo muutamaan kertaan ihmetellyt (esim. [2]). On ilmeistä, että metsästä nostetusta puusta suuri osa poltetaan muutaman vuoden sisällä joko suoraan tai paperina. Siis kymmeniä vuosia metsissä säilyvät kannot ovat tärkeitä pitkäaikaisia hiilidioksidivarastoja. Ja niiden jättäminen metsään on lannoituksen ja mahdollisen hyödyllisen ekosysteemin toimimisen kannalta olennaisia (esimerkiksi sienet).

Ja ei voi olla taloudellista ja kestävää, että mies ja traktori nykertää päivätolkulla kantoja ylös metsästä.

[1] http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/kantojen-nosto-hakkuilta-alkanut-epailyttaa-tarvitaan-maalaisjarkea-ja-tutkimustietoa/1667208

[2] http://www.sahkolamppu.com/2011/09/puu-onkin-fossiilinen-polttoaine.html

9.9.2013 Lämmitysöljyn hinta nousi odotetusti

Kuten lauantaina ennustettiin, lämmitysöljyn hinta nousi maanantaina reilusti, 1,8%. Entinen HOK-Elanto-ABC-vertailuhinta oli 1,073 €/l ja uusi 1,092 €/l (toimittajan sivulla olevista hinnoista on poistettu 5% bonus.

Raakaöljyn hinta on kuitenkin pudonnut lauantaista jonkin verran. Euron arvo on noussut 1,318:sta dollarista 1,3259:ään dollariin. Brentöljytynnyrin hinta taas on pudonnut 116:sta 114:ään dollariin.

Toimittajan katetta kuvaava indeksi siis nousi kerralla 2,04:stä 2,09:ään, mikä on kuitenkin vieläkin alhainen arvo. On siis odotettavissa, että lämmitysöljyn hinta nousee lisää.

Öljyllä tehtävän lämmityksen hinta vastaa nyt pörssisähkön hinnalla 5,5 c/kWh tehtävää suoraa sähkölämmitystä. Nousua on yksi kymmenys.

7.9.2013 Raakaöljy kalleinta kahteen vuoteen

Brent-raakaöljy maksaa nyt 116 dollaria tynnyriltä, mikä on vielä pari dollaria enemmän kuin maanantaina. Hinta on dollareissa korkeimmillaan kahteen vuoteen (mutta ei euroissa). Lämmitysöljyn ja raakaöljyn hinta ei ole ollut näin kaukana toisistaan ainakaan vuoteen.

Hinnan nousun takana on yksinkertaisesti yksi Venäjän presidentti Putinin lause: ”tuemme Syyriaa vaikka USA hyökkäisi sinne”.

USA:n ja Euroopan lehdistö on hymistellyt, että Putin on ilmeisesti harmittomasti päästään vialla. Meidän suomalaisten pitäisi tietää toisin.

Osansa hinnan nousussa voi olla myös kymmenkunnalla suurella venäläisellä sotalaivalla, jotka ovat matkalla Syyriaan, ja joista suomen lehdistö on unohtanut mainita.

Myös euro on heikentynyt dollaria vasten (1,318 tällä hetkellä, oli kaksi viikoa sitten lähes 1,34). Yhdessä tämä on nostanut raakaöljyn hinnan euroissa aivan pilviin.

Raakaöljyn hinta euroissa on nyt noussut 29.7. tarkastuspisteen jälkeen:

  2.9. jälkeen:  +2,0%
  27.8. – 2.9.:  +4,4%
  13.8. – 27.8.: +0,6%
  29.7. – 13.8.: +1,8%
  ——————–
  yhteensä       +8,8%

Lämmitysöljyn hinta on noussut, mutta ei läheskään yhtä nopeasti kuin raakaöljyn hinta. Vertailuhinta litra ABC lämmitysöljyä / litra raakaöljyä on nyt alempana kuin kertaakaan reilun vuoden tarkkailuaikanani: 2,04.

Odotan hinnan nousevan pian nykyiseltä tasolta 1,07 €/l tasolle 1,13 €/l ja mahdollisesti rekyylinä hieman ylikin (ABC-hinnassa otetaan huomioon 5% bonus).

Ellet usko, että USA perääntyy selvästi ja pian aikomuksestaan hyökätä Syyriaan, tällä hetkellä on viimeinen hetki tilata syksyn lämmitysöljyt vaikka hinta onkin jo paljon korkeammalla kuin vasta pari viikkoa sitten. Kuluttajahan saa lämmitysöljyn tilaushetken hinnalla, yritykset joutuvat maksamaan toimituspäivän hinnan.

Rämistäjät haluavat nostaa lämmitysöljyn hintaa

Kuva: Wikipedia (Public domain)

Talouselämä-lehti on uutisoinut lämpöpumppuyhdistyksen tiedotteen. [1]

Eipä siinä mitään. Lämpöpumput säästävät lämmityksessä niissä paikoissa mihin ne sopivat. Erityisen mukava niillä on jäähdytellä kesällä mihin muut lämmitysmuodot eivät veny.

Metsään kuitenkin mennään seuraavassa:

Hirvosen mielestä Ruotsi olisi hyvä esimerkki Suomelle. Ruotsi nosti lämmitysöljyn verot dieselin tasolle, ja lämpöpumppujen myynti räjähti.

”Suomessahan tällaista keskustelua ei ole edes uskallettu käydä. Miksiköhän?” Hirvonen kysyy.

Julistanpa siis keskustelun avatuksi.

Suomessa viimeiset kaksi vuotta sähkö on ollut jopa suorassa sähkölämmityksessä edullisempaa kuin polttoöljy. Olisi aika hullua odottaa, että jotain tapahtuu, jos lämmitysöljyn veroja vielä nostetaan.

Korkeasta hinnasta huolimatta polttoöljyä ei ole vaihdettu suoraan sähkölämmitykseen. ”Miksiköhän?”, Esa kysyy.

Huoltovarmuuden kannalta on aivan mahtavaa, että ihmisillä on puolen vuoden lämmitys varastossa. Suomalaiset puutalot homehtuvat helposti peruuttamattomasti pilalle. Paikat täynnä lastulevyä ja jäähtyvässä talossa on sataprosenttinen kosteus… Keski-Eurooppalaiset kivitalot ovat aivan eri juttu. Ne eivät eristä kunnolla, mutta eivät myöskään homehdu kerrasta pilalle.

On siis yhteiskunnan etu, että jotkut jäärät ylläpitävät öljylämmitystä, vaikka se onkin jo nyt kalliimpi kuin muut vaihtoehdot. Vastuulliset kansanisät voisivat jopa harkita lämmitysöljylle veroetua, etteivät kaikki vaihda siitä heti pois. Lämmitysöljyn toimitusinfrastruktuuri on saatava pidettyä hengissä.

Jos vaihtoehtoja etsitään, suora sähkölämmitys on käytännössä ilmainen investointi. Yhden kunnollisen lämpöpumpun hinnalla saa 10-20 sähköpatteria. Sähköpatterin jälkiasennus on se, että pistää töpselin seinään. Monella pienellä patterilla saadaan paljon tasaisempi lämpötila kuin parilla lämpöpumpulla. Tasainen lämpötila on erittäin olennainen energiansäästön kannalta, koska huonelämpötilaa voidaan pudottaa monta astetta ilman, että syntyy vedon tunnetta. Energiankulutus vähenee yli 5% / pudotettu aste.

Lämpöpumppujen kestosta ja huoltotarpeesta meillä ei ole vielä kunnollista käsitystä. Oma lämpöpumppuni rämisee pahasti ja ilmeisesti sille pitäisi tilata huolto – mutta kannattaisiko se saman tien uusia kokonaan reilun viiden vuoden iässä, kun huoltomiehen paikalle raahautuminen kuitenkin maksaa jo olennaisen osan pumpun hinnasta?

Minulla on epäilykseni siitä, maksavatko kaikki tällä hetkellä asennettavat pumput itseään ikinä takaisin.

Ilmalämpöpumput tarvitsevat eniten sähköä, kun ulkona on kylmä – eli sähköä tarvitaan muutenkin eniten. Suoralla sähkölämmityksellä sähkön tarve nousee lineaarisesti – kun ulko- ja sisälämmön ero nousee kaksinkertaiseksi, lämmityksen kuluttama sähkö nousee kaksinkertaiseksi. Ilmalämpöpumpuilla kulutus nousee enemmän kuin lineaarisesti: kovilla pakkasilla ne eivät toimi läheskään yhtä tehokkaasti kuin tavallisesti ja oikein kovilla pakkasilla olisi halvempi lämmittää suoralla sähkölämmityksellä.

Tämä tarkoittaa sitä, että lämpöpumpun käyttäjä tarvitsee kaikkein eniten sähköä juuri silloin, kun se on kaikkein kalleinta. Vastaavasti, kun öljylämmittäjä toteaa, että sähkön hinta nousee, hän vaihtaa sähkölämmityksestä öljylämmitykseen. Sähköverkon kuormitus putoaa juuri silloin, kun sen pitääkin.

Aivan täydellinen ratkaisu tämä sisäilman bakteereja pöllyttävä rämistinkään ei siis ole. Eikä ainakaan peruste nostaa lämmitysöljyn hintaa.

[1] http://www.talouselama.fi/uutiset/kova+vaite+lampopumput+vahentavat+paastoja+enemman+kuin+tuulivoima++ja+ilman+tukiaisia/a2202623

Fingridin hinnanousu ja superlyhyen matematiikan insinöörilehtien kukkaisreportterit

Flickr doug_wertman CC BY

Aina välillä insinöörienkin oma lehti lyö pahasti kirveensä kiveen kopioidessaan toisia lehtiä, jotka yrittävät uutisoida lehdistötiedotteiden joka toisen rivin.

T&T uutisoi 2.9.2013: ”Siirtohinnat nousevat – Sähkölasku kasvaa taas”: [1]

”Vuoden 2014 alusta siirtohintoja nostetaan keskimäärin 8 prosenttia.

Suorasähkölämmitteisessä keskikokoisessa omakotitalossa siirtohinnan korotus kasvattaa sähkölaskua noin viisi euroa vuodessa.”

Jos sähkö siirtohinta nousee 8%, se tuntuu keskikokoisessa omakotitalossa ainakin kymmenkertaisesti tähän mainittuun viiteen euroon verrattuna. Keskimääräinen sähkölämmitteinen omakotitalo kuluttaa luokkaa 20000 kWh, joka maksaa luokkaa 2000 €/vuosi. Tästä noin kolmannes on verotonta siirtohintaa, jonka ALV nostaa noin puoleen, 1000 €/vuosi. 8% korotus tarkoittaa siis 80 euroa vuodessa. Jossain on siis virhe.

Uutinen perustuu Talouselämän uutiseen 2.9.2013:  ”Uusi laki nostaa jälleen sähkön siirtohintaa – tällainen lasku tulee omakotiasujalle”: [2]

”Vuoden 2014 alusta kantaverkon siirtohintoja nostetaan keskimäärin 8 prosenttia. 

Suorasähkölämmitteisessä keskikokoisessa omakotitalossa siirtohinnan korotus kasvattaa sähkölaskua noin viisi euroa vuodessa.”

Eli virhe on täälläkin, mutta yksi sana lisää: kantaverkon siirtohintojen. Kumpikaan lehti ole osannut yhtään arvioida oikeaa hintaluokkaa.

Mitä ilmeisemmin alkuperäinen lähde on Fingridin lehdistötiedote 2.9.2013, jossa lukeekin jotain aivan muuta: [3]

”Kantaverkkotariffit Euroopan alhaisimpien joukossa

…Vuoden 2014 alusta siirtohintoja korotetaan keskimäärin kahdeksan (8) prosenttia. Tavallisten kuluttajien sähkön hinnassa muutos ei ole merkittävä. Nykyisellään kantaverkkosiirron aiheuttama siirtomaksun lisäys suorasähkölämmitteisessä keskikokoisessa omakotitalossa on noin viisi euroa vuodessa ja kerrostalossa noin puoli euroa vuodessa edelliseen vuoteen verrattuna.”

Eli kyse on Fingridin kantaverkkotariffin nostamisesta kahdeksalla prosentilla. Kantaverkkotariffi on murto-osa kuluttajan maksamasta sähkönsiirtomaksusta. Fingridin mukaan tämä kantaverkkotariffi on nykyisellään keskikokoisessa sähkölämmitteisessä omakotitalossa viitisen euroa sähkölaskusta vuodessa (en varmistanut). Ja tämä viisi euroa nousee kahdeksalla prosentilla eli siis noin neljälläkymmenellä sentillä.

Näin ne talouslehtien toimittajat ovat ymmärtäneet kaksi asiaa täysin väärin neljän kappaleen mittaisessa uutisessa. Fingridiltä oli huono valinta nimittää kantaverkkotariffia siirtohinnaksi edes luvussa, jonka otsikko on ”kantaverkkotariffit”.

PS. Muistattehan toissavuotisista kirjoituksistani, että EU:n vaatimuksesta osa Fingridistä myytiin Ilmariselle sellaisilla tuottolupauksilla, jonka voi saavuttaa vain moninkertaistamalla kantaverkkomaksut. Eli muuten Fingridin tiedote ”lain vaatimuksista” on täyttä bullshittiä.[4]

[1] http://www.tekniikkatalous.fi/energia/siirtohinnat+nousevat++sahkolasku+kasvaa+taas/a926196
[2] http://www.talouselama.fi/uutiset/uusi+laki+nostaa+jalleen+sahkon+siirtohintaa++tallainen+lasku+tulee+omakotiasujalle/a2201645
[3] http://www.fingrid.fi/fi/ajankohtaista/tiedotteet/Sivut/Uusi-s%C3%A4hk%C3%B6markkinalaki-muuttaa-pelis%C3%A4%C3%A4nt%C3%B6j%C3%A4.aspx
[4] http://www.sahkolamppu.com/2011/09/fingridin-hinnanousu.html