1.12.2014 Lämmitysöljy ei vieläkään halventunut

Polttoaineen hinta viikonloppuna

Ainoa verkossa julkisena (*) lämmitysöljyn hintojaan pitävä HOK-Elanto (http://www.hok-elanto.fi/ostoksille/abc/abc-lammitysoljy/) ei vieläkään pudottanut hintaansa.

Toteanpa vain, että heidän hintansa 99 senttiä litralta on vielä täysien bonuksienkin vähentämisen jälkeen 95 senttiä litralta.

Agrimarketinkaan hinta ei ole vielä laskenut viimeisen raakaöljyn hinnanromahduksen jälkeen, mutta hinta on 2000 litralle 88 senttiä litralta ja tuhannelle litralle vain sentti enemmän.

Jos nyt on pakko ostaa lämmitysöljyä, kannattaa vertailla. Erot ovat valtavat.

(*) Kaikilla muilla hinnan saaminen edellyttää lomakkeen täyttämistä, jolloin hinnat voivat olla jokaiselle kävijälle eri.

Suomen sähkön hinta ei tänä vuonna ole ollut tuntiakaan halvempi kuin Ruotsin

Ruutukaappaus Pohjoismaisen
voimajärjestelmän tilasta (Fingrid)

Suomessa kuvitellaan, että Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla sähkö siirtyy dynaamisesti sieltä, missä sitä on halvinta tuottaa sinne, missä sitä kulloinkin eniten tarvitaan. Ehkä aivan oikein muuten, mutta tuo dynaamisuus on ollut tänä vuonna erittäin staattista.

Niiden alueiden, joihin Suomesta on yhteys, hinta ei tänä vuonna ole ollut tuntiakaan Ruotsissa alempi kuin Suomessa.

Yhteenvetona seuraavasta, voidaan sanoa, että joka ikinen tunti vuonna 2014:

FI >= SE3 >= SE1

Ja jokainen päivä (en tarkastanut tunteja):

 SE1 = SE2 <= SE3 <= SE4

Sähkö siis valuu aivan jokainen tunti Pohjois-Ruotsista Tukholmaan, sieltä Suomeen ja Skooneen. Tähän ei löydy yhtään poikkeusta tältä vuodelta.

Ruotsin sisäinen tilanne

Suomesta on siirtoyhteys kahdelle Ruotsin alueelle, Pohjois-Ruotsiin (SE1) ja Tukholmaan (SE3). Näiden välissä on alue SE2, joka ei vielä tänä vuonna ole kertaakaan ole ollut eri hintainen kuin SE1 eli se voidaan unohtaa.

Skoonen alueen (SE4) hinta on silloin tällöin reilusti muuta Ruotsia kalliimpi pienempien siirtoyhteyksien ja Saksan vaikutuksen takia, mutta se ei vaikuta Suomen hintaan. Skoonen hinta on silloin tällöin jopa Suomea kalliimpi.

Ruotsin sisäisestä tilanteesta voidaan todeta, että:

  • SE1 on aina Ruotsin halvin alue
  • SE2 on aina saman hintainen kuin SE1
  • SE3 on ollut 23 päivänä eri hintainen kuin SE1 ja aina kalliimpi
  • Kun SE3 on ollut kalliimpi kuin SE1, ero on ollut keskimäärin 0,2 c/kWh, korkeimmillaan 1,1 c/kWh (14.1.2014)
  • SE4 on eronnut SE1:stä samoina 23 päivänä kuin SE3, ja sen lisäksi 35 päivänä; ero on sama kuin SE3:een, keskimäärin 0,2 c/kWh ja maksimi on sama kuin Tukholmalla
  • SE4 ei ole ollut yhtenäkään päivänä edullisempi kuin SE3
  • Joka ikinen päivä: SE1 = SE2 <= SE3 <= SE4
Tukholman (SE3) ja Skoonen (SE4) eroaminen Pohjois-Ruotsin hinnasta jakaantuu melko tasaisesti koko vuodelle:
            kumpikin       vain Skoone
tammikuu        5               1
helmikuu                       10
maaliskuu       1               9
huhtikuu                        1
toukokuu                        1
kesäkuu        11
heinäkuu                        4
elokuu          1               5
syyskuu                         3
lokakuu         1
marraskuu       4               1

Ero Suomeen päivähinnassa

Suomesta on 1500 MW tuontiyhteys Pohjois-Ruotsista (SE1), joka on siis aina Ruotsin halvin alue. Tämä on sivuston kaavioissa aina merkitty Ruotsin hinnaksi.
SE3:sta on 1250 MW yhteys Suomeen. Vielä viime vuonna näytti siltä, että Suomesta tulee kauttakulkureitti SE1:n ja SE3:n välille, mutta näin ei ole ollut tänä vuonna, koska Suomen hinta ei ole ollut halvempi kuin SE3.
Tammi-marraskuussa olleet 334 päivää jakautuvat seuraavasti:
  • Suomen hinta on sama kuin SE1 ja SE3: 36 päivää
  • Suomen hinta on sama kuin SE3, mutta korkeampi kuin SE1: 7 päivää
  • Suomen hinta on ollut matalampi kuin SE4, mutta korkeampi kuin SE3 tai SE1: 18 päivää
  • Suomen hinta on ollut korkeampi kuin SE1, SE3 tai SE4: 273 päivää
Muita vaihtoehtoja ei ole, siis esimerkiksi hinta ei ole koskaan SE1:n ja SE3:n välissä tai hinta ei ole koskaan sama kuin SE4.
Skoonessa sähkö on siis ollut 18 päivää kalliimpi kuin Suomessa, mutta sinne Suomesta ei ole sähkönsiirtoyhteyttä eikä se siten vaikuta Suomen sähkön hintaan.
Suomen hinta on ollut tänä vuonna 0,45 c/kWh korkeampi kuin SE1-hinta. Suurin ero on ollut 2,0 c/kWh 22.10.2014. Minimi on nolla eli päivän hinta ei ole ikinä ollut Suomessa Ruotsia halvempi.
Suomen päivähinta ei ole kovin usein sama kuin Ruotsissa. Tänä vuonna se tapahtui ensimmäisen kerran 24.4.2014.
Päivien lukumäärät, jolloin hinta on jollain tavalla sama kuin Ruotsissa (päivä lasketaan ensimmäiseen sarakkeeseen, joka pitää paikkansa):

              FI=SE1  FI=SE3  FI<SE4   FI>SE*
tammikuu        0       0       0       31
helmikuu        0       0       3       25
maaliskuu       0       0       5       26
huhtikuu        3       0       0       27
toukokuu       14       0       1       16
kesäkuu         9       7       2       12
heinäkuu        0       0       0       31
elokuu          0       0       3       28
syyskuu         5       0       3       22
lokakuu         2       0       0       29
marraskuu       3       0       1       26

Ero Suomeen tuntihinnassa

Sitten vielä pikatarkistus, onko tunteja, jolloin Suomen hinta olisi ollut halvempi kuin SE3 tai SE1.
Ei ole.
Suurin ero tuntihinnassa on 7,4 c/kWh, mutta pienin ero on nolla. Suomen hinta on aina sekä SE1- että SE3-hintoja kalliimpi. FI >= SE3 >= SE1.
Tuntihinta on sama SE1:n kanssa 4108 tuntia ja SE3:n kanssa 4229 tuntia. Tunteja on kaikkiaan 8040 tuntia. Hinta on sama yli puolet tunneista, mikä on paljon paremmin kuin päivähintojen kanssa.