Vesivoimavarastot hieman viimevuotista korkeammalla.

Vuonna 2013 vesivoimaa kertyi selvästi vähemmän kuin vuonna 2012 (75% täydestä vs. 90% täydestä).

Lämpimät talvisäät ovat kuitenkin saaneet aikaiseksi sen, että vesivoimaa on nyt hieman enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

Joka tapauksessa, Ruotsissa ja Norjassa tullaan käyttämään vesivoimaa täydellä teholla viikolle 15 asti, jotta varastot saadaan mahdollisimman tyhjiksi kevättulvien aikaan.

Suomen vesivoimalla ei ole niin kovasti väliä. Se on Pohjoismaiden vesivoimasta vain pyöristysvirhe, noin kolmaskymmenesosa.

Android-sovellus korjattu

Android-sovellus näytti muutaman päivän väärää lukemaa -0,2 c/kWh. Tämän pitäisi nyt olla korjattu, ja puhelimet päivittävät itsensä automaattisesti lähipäivinä.

Samassa tuli iso muutos, että näytetty hinta on nyt päivän hinta, ei kuukauden tähänastinen keskihinta. Uskon, että tämä on tällä hetkellä hyödyllisempi, koska useimmat lienevät siirtyneet kuukausipörssihintaan sidotusta sopimuksesta tuntihintaan sidottuun sopimukseen.

Päivän hinta vaihtuu seuraavan päivän hinnaksi noin kello 14.

Yritän lähiaikoina löytää jostain aikaa tehdäkseni ohjelmasta hieman monipuolisemman.