Lämmitysöljyn hintaan sentin pudotus

HOK-ABC:n öljyn vertailuhinta putosi perjantaina sentillä litralta hintaan 1,172 euroa litralta. Aikaisempi hieman noussut hinta 1,184 euroa litralta ei ollut voimassa kuin kaksi päivää.

Hinta on nyt lähes tasolla, jolla öljyn hinta oli maaliskuun alkupuolella.

HOK-ABC:n hinta vastaa muiden lämmitysöljyn toimittajien hintoja, kun hinnassa huomioidaan 5% bonus. Lisätietoja Lämmitysöljy-sivulla.

Pieni korotus lämmitysöljyn hintaan

Vertailuhintana käytetty HOK-ABC lämmitysöljyn hinta nousi 11.4. hinnasta 1,182 hintaan 1,184 euroa / litra.

Hinta laski juuri toisinpäin 1,184:stä 1,182:een euroa/litra 2.4.2012.

Korkeimmillaan hinta oli 16.3. 1,199 euroa/litra.

Vertailukelpoiseksi muiden öljyntoimittajien kanssa HOK-ABC-hinta muuttuu, kun siihen lasketaan viiden prosentin bonusalennus.

Lisätietoja Lämmitysöljy-sivulta.

Energian hinta on puolittunut vuodessa! Valitettavasti vain maakaasun ja USA:ssa

Aivan kaikki energian hinta ei ole noussut. Maakaasun hinta on suorastaan romahtanut – ainakin USA:ssa.

Kaasun hinta: Henry Hub, Lousiana, USA
Öljyn hinta: WTI

Valitettavasti ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa. Venäjän Saksaan toimittaman maakaasun hinta on vain noussut.

Lähde: IMF

Ainakaan Suomessa ei kannata pidättää hengitystään. Esimerkiksi Gasum Paikallisjakelu Oy:n kotitaloushinnaston maakaasun hintakehitys on automaattisesti sidottu kuluttajahintaindeksiin sekä raskaan öljyn ja kivihiilen hintaan, mutta ei maakaasun maailmanmarkkinahintaan!

Sähkön hinta vakaa

Sähkön hinta on ollut koko kuukauden alun käsittämättömän tasainen. Joka ikisen kuukauden päivän arkihinnaksi muunnettu hinta on neljän kymmenyksen sisällä (viikonloput lasketaan 25% arkipäiviä halvemmiksi). Halvin arkihinta on 3,74 c/kWh perjantaina 5.4. ja kallein 4,15 c/kWh sunnuntaina 1.4.

Hinta on korkea verrattuna Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan. Ensi yönä sähkön hinta on sama kuin Ruotsissa vain yhtenä tuntina, muulloin paljon kalliimpi. Tuntina 6.00 – 7.00 Suomen aikaa sähkö on jopa kaksi kertaa kalliimpi Suomessa kuin Ruotsissa ja lähes kolme kertaa kallimpi kuin Jyllannissa. 25% halvemmat viikonloppuhinnat viittaavat epänormaaliin pulaan tuotantokapasiteetista.

Tiistain hinta nousee muutaman kymmenyksen enemmän kuin piti. Siksi alkukuun laskeva trendi onkin tasaantumassa. Mikäli trendi kääntyy nousevaksi, ennuste nousee heti 1-2 kymmenystä. Nyt kuitenkin ennuste pysyy vielä tasolla 3,5 c/kWh. Ilmat ovat lämpenemässä – tosin tänään kymmenen päivän sääennustetta on korjattu pari astetta viileämpään suuntaan.

Huhtikuun sähkön hintaennuste: 3,7 c/kWh

Sähkönhintaennuste laskee viime kuukauden tasolle: 3,7 c/kWh. Tärkein tekijä tässä on se, että keskiviikon lievästi laskenut hinta (4,0 -> 3,9 c/kWh) muutti alkukuun hintatrendin lievästi nousevasta lievästi laskevaksi.

Esimerkki huhtikuun hitakehityksestä,
joka antaa keskiarvoksi ennusteen 3,7 c/kWh.