Joulukuun 2013 keskihinta 3,565 c/kWh, vuoden halvin kuukausi


Joulukuun keskihinnaksi tuli 3,565 c/kWh, mikä on erittäin alhainen hinta.

Joulukuun keskihinta vuosina 2000-2012 oli 4,2 c/kWh eli merkittävästi korkeampi. Tätä vuotta edullisempia joulukuita on ollut viimeisenä kahdeksana vuotena kaksi, vuodet 2011 ja 2006 (3,3 ja 3,2 c/kWh). Vuonna 2010 joulukuun keskihinta oli 9,1 c/kWh eli 2,6 kertainen.

Näin halpoja kuukausia on viimeisenä neljänä vuotena 2010-2013 ollut neljä: vuoden 2011 joulukuun lisäksi touko-heinäkuu 2012.

Alkukuussa näytti, että joulukuusta voisi tulla normaalin kallis. Yhdeksänteen päivään asti sähkön hinta nousi ja tämä huipentui 9.12., kun sähkön hinta nousi tasolle 5,9 c/kWh. Hinnannousu oli kuitenkin vain Suomessa eikä se ollut kestävällä pohjalla. Koko loppukuun hinta sitten laskikin. Syynä ensisijaisesti on lämmin ja tuulinen sää koko Pohjoismaissa. Loppukuussa todennäköisesti alkoi jo tuntua myös se, että vesivoimaa on sään takia säästynyt ja sitä täytyy alkaa kuluttaa pois täydellä teholla.

Hintaero Ruotsiin oli erittäin korkea koko kuukauden aivan joulun pyhiä lukuunottamatta. Kolmena päivänä ero oli kolmanneksen luokkaa ja viitenä päivänä ero oli 14-20%. Koko kuukauden keskimääräinen ero on peräti yhdeksän prosenttia.

Joulunpyhät tasoittivat hintaeroa Ruotsiin niin, ettei hintaero kuukausitasolla ole kuin vuoden kolmanneksi suurin. Ero on kuitenkin huolestuttavan iso ja tasainen.

Keskihinta oli tällä kertaa vaikea ennustettava, ja alkukuun ennusteet olivat aivan liian korkeita. Tähän oli syynä nouseva trendi alkukuussa ja se, että historiadata ennusti kuukauden keskihinnaksi 4,4 c/kWh eli 23% liian paljon. Itse ennuste oli kuitenkin näin korkealla vain muutamana päivänä, koska jo edellisen kuun hintataso oli selvästi alempi.

Korkeimmillaan ennuste oli 4,5 c/kWh kalliina päivänä 9.12.  Alle neljän sentin kilowattitunnilta ennuste putosi 12.12. ja viiden prosentin päähän lopullisesta hinnasta päästiin 18.12. Tästä tultiin ripeästi alas oikeaan hintaan ja 22.12. ennuste oli alle prosentin päässä lopullisesta ja aatonaatosta 23.12. lähtien suurin virhe oli enää 0,35%.

Suurin virhe oli se, että 50% ennustekin oli väärin aivan joulun pyhiin asti.

Alkuvuosi noudatteli erittäin hyvin vuosien 2000 – 2012 keskiarvoa, kun siihen lisättiin 0,7 c/kWh. Tämä meni rikki marraskuussa ja joulukuussa vielä pahemmin. Poikkeuksellisen lämpimät säät eivät täydellisesti selitä tuota hinnanlaskua.