2.9.2013 Lämmitysöljyn hinta nousee, mutta ei yhtä paljon kuin raakaöljyn hinta on noussut

Yhdysvaltain päätöksen olla hyökkäämättä välittömästi Syyriaan on jo laskenyt öljyn hintaa. Kuitenkin tilanne ehti jo nostaa hintaa viitisen prosenttia pystysuoraan ylös, eikä hinta ole vielä palautunut kuin hiukan.

Vertailuhintana käytetty HOK-Elanto-ABC-hinta nousi maanantaina 0,9% mikä ei kuitenkaan täysin kompensoinut raakaöljyn hinnan nousua.

Raakaöljyn hinnan nousua on kiihdyttänyt myös euron arvon putoaminen viikossa 1,25%.

Lämmitysöljyn hinta / raakaöljyn hinta on nyt 2,08, mikä on poikkeuksellisen vähän. Sen alapuolella on tänä vuonna käyty vain kaksi kertaa ja siitä on tultu pikaisesti ylös. Siis joko raakaöljyn hinta tulee alas tai sitten lämmitysöljyn hinta nousee pikaisesti uudelleen.

Yhteenvetona viikon muutos on:

Lämmitysöljyn nousi tasolta 1,063  €/l tasolle 1,073 €/l. Lämmitysöljyn vertailuhinta nousee tasolta 5,3 c/kWh tasolle 5,4 c/kWh. Tällä raakaöljyn hintatasolla lämmitysöljyn ”luonnollinen hinta” olisi yli 1,10 €/l.

Viime vuonna oli havaittavissa, että lämmityskauden alussa öljyn myyjät parantelivat katteitaan, joten edessä saattaa olla kovakin lämmitysöljyn hinnankorotus.

Elokuun 2013 yhteenveto: 4,347 c/kWh (10,7 c/kWh)


Elokuun lopullinen sähkön hinta on

4,347 c/kWh. Eli pyöristettynä juuri ja juuri 4,3 c/kWh. Tyypillisenä kuluttajahintana tämä on 10,7 c/kWh. Kuun alussa ennustettu 4,2 c/kWh osui hyvin toteutuneeseen eli hinta on tilastollisesti normaali.

Tämän vuoden elokuun sähkön hinta on hieman korkeampi kuin viimevuotinen, mutta hieman matalampi kuin toissavuotinen.

Sähkön hinta on ollut tänä vuonna erittäin tasainen. Kuukausihinnat ovat olleet jatkuvasti 3,9 – 4,5 c/kWh.

Minulle ei ole vielä selvinnyt, miksi elokuu on jatkuvasti keskimääräistä kalliimpi kuukausi. Kylmä kuukausi se ei vielä ole – verrattuna esimerkiksi maalis-huhtikuuhun, jotka ovat yleensä halvempia kuukausia (ei tänä vuonna – mutta tänä vuonna tammi-helmikuu oli elokuuta halvempi). Ilmeisesti takana on se, että Ruotsissa kulutuetaan vesivarat maksimiteholla loppuun keväällä.

Elokuussa mielenkiintoisinta oli seurata, kuinka Ruotsin hinta nousi loppukuusta Suomen tasolle. Suomen hinta oli alkukuussa jopa yli 40% Ruotsin hintaa korkeampi, mutta loppukuussa ero katosi. Eron katoaminen johtui hinnan noususta Ruotsissa, mikä ilmeisesti lähinnä johtui siitä, että sähkönsiirtokapasiteettia Norjan halvimmilta alueilta Ruotsiin ja toisaalta Pohjois-Ruotsista Etelä-Ruotsiin oli huollossa.

Ylempi Suomen hinta, alempi Ruotsin.

Kuukausitasolla ero Ruotsiin jäi kahdeksaan prosenttiin (0,30 c/kWh).

Ruotsalaiset tuskin pitävät siitä, että heidän sähkönsä hintaa nostaa kysyntä Suomesta. Vielä vähemmän he tulevat pitämään siitä, että Suomen hallitus on nostamassa Ruotsin sähkön hintaa pistämällä veroja vesi-, bio- ja ydinvoimatuotannolle pörssihintaa nostavasti. Saammepa nähdä, mitä ruotsalaiset keksivät kostoksi (olen ollut toistakymmentä vuotta ruotsalaisessa yrityksessä töissä, joten on turha kommentoida, etteivät ruotsalaiset sellaista tee).

Viikonlopun ja arkipäivän välinen hintaero oli taas korkea: viikonloput olivat 22% arkipäiviä halvempia,

Vuorokauden keskihinta ylitti öljylämmityksen hinnan 8.8. ja 22.8., ja oli lisäksi samanhintaista 7.8., 9.8. ja 28.8.

23.8. lähtien hintoja nosti pari kymmenystä Meri-Porin hajoaminen. Kallein päivä oli kuitenkin 8.8., mihin ei löytynyt erityistä syytä. Tuonti Venäjältä oli käytännössä nolla 10.8. asti.

8.8. lyötiin monta ennätystä: se oli vuoden kolmanneksi kallein päivä ja hintaero Ruotsiin oli vuoden toiseksi suurin (+41%).

Ennuste onnistui elokuussa erinomaisesti. Ennakkoennuste 4,2 c/kWh ei ollut kuin kymmenyksen väärässä. Kuun alussa sähkön hinta oli hetken niin alhainen, että ennuste oli 5-8% väärässä muutaman päivän, mutta sen jälkeen ollut alle viiden prosentin päässä oikeasta kuukauden keskihinnasta. Ennuste oli 3% tarkkuudella oikein 6.8. ja sen jälkeen. 15. – 20. päivä oli jakso, jolloin hinta oli matala ja ennuste oli yli 2% väärin, mutta kokonaisuutena ennuste oli 2% tarkkuudella oikein 18 vuorokautta. 1% tarkkuudella ennuste oli oikein 9 vuorokautta, mutta lopullisesti 1% tarkkuus saavutettiin vasta 27.8. Saman tien löydettiin kuitenkin lopullinen keskihinta muutaman tuhannesosan tarkkuudella.