Syyskuun 2014 lopullinen keskihinta 3,833 c/kWh

Syyskuun 2014 lopullinen keskihinta 3,833 c/kWh

Syyskuun hinta oli sellainen kuin odotettiinkin: vuoden alun hintaan nähden kallis, mutta historiallisesti halpa. Hinta on kalliimpi kuin alkuvuoden kuukaudet tammi- ja elokuuta lukuunottamatta. Hinta on kuitenkin sama kuin vuosien 2000 – 2013 syyskuiden keskiarvo. Halvempia vuosia ovat olleet vuodet 2009, 2007 ja vuodet ennen vuotta 2006. Viime vuonna syyskuu oli senttiä kalliimpi (4,8 c/kWh). Kalleimpana vuonna 2008 sähkö maksoi melkein kaksi kertaa enemmän (7,3 c/kWh). Vuosista 2000 ja 2001 hinta on kuitenkin kaksinkertaistunut (1,9 c/kWh), eikä tässä hinnassa ole edes veroja.

Hintaero Ruotsiin oli nyt maltillisempi kuin kesällä. Ero on 5%, mitä pienempi ero on ollut tänä vuonna vain toukokuussa. Ero viikonloppuisin oli vain yhden prosentin.

Kuukauden sähkön hinta meni hyvin lähelle kuukauden alun ennusteeseen. Keskihintaennuste oli huonoimmillaan vain 3,5% väärässä. Kuukauden lopun hintaheilunta kuitenkin tarkoitti sitä, että loppukuustakin oltiin pahimmillaan pari prosenttia väärässä.

Viimeisin hinta: 3,7 c/kWh
Viimeisin ero Pohjois-Ruotsiin: 0,03 c/kWh (1%)

Edullisen alueen kuluttajan maksama hinta: 10,3 c/kWh

Kuukauden halvin hinta: 3,2 c/kWh (27.9.2014)
Kuukauden kallein hinta: 4,7 c/kWh (25.9.2014)

Arkipäivien keskihinta: 4,0 c/kWh
Viikonloppujen keskihinta: 3,4 c/kWh
Arki/viikonloppu: 1,15

Hintakehitys kuukauden aikana: -0,04 c/kWh/päivä

Ruotsin hinta (SE1): 3,6 c/kWh
Ruotsin hinta (SE3): 3,6 c/kWh
Suomi = Ruotsi +5%
Hintaero arkisin: +7%
Hintaero viikonloppuina: +1%
Suurin hintaero: 30% (125.9.2014)

Hinta jäi alle öljylämmityksen vertailuhinnan 4,4 c/kWh 0,6 c/kWh.
(Öljylämmityksen vertailuhinta vaihteli kuukauden aikana välillä 4,4 c/kWh – 4,5 c/kWh)
(Kuluttajahintana 11,1 c/kWh – 11,2 c/kWh)
Ero öljylämmitykseen vaihteli välillä -24% – +7%, keskimäärin -14%

Hinta 0,9 c/kWh matalampi kuin vuonna 2013
Hinta 0,3 c/kWh matalampi kuin vuonna 2012
Sähkö on viimeksi ollut halvempaa vuosina 2009, 2007 ja ennen vuotta 2006.
Hinta on sama 3,8 c/kWh kuin vuosien 2000 – 2013 syyskuiden keskiarvo.

Hinta on 0,005 c/kWh alempi kuin elokuussa (3,838 c/kWh).
Syyskuu oli vuoden kahdeksasta ensimmäisestä kuukaudesta kolmanneksi kallein (0,2 c/kWh halvempi kuin tammikuu).


Ennusteen tarkkuus oli huonoimmillaan 3,5% (17.9.2014)
Ennusteen tarkkuus oli 5% 10.8.2914 lähtien
Ennusteen tarkkuus oli 2% 18.8.2014 lähtien
Lopullinen hinta oli ennusteen 90% vaihteluvälin sisällä joka päivä.
Lopullinen hinta oli ennusteen 50% vaihteluvälin ulkopuolella noin kolmanneksen päivistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *