Tammikuun 2016 keskihinta 10,6 c/kWh (pörssihinta 2,782 c/kWh)

Tammikuun 2016 keskihinta on kuluttajalle 10,6 c/kWh. Keskipörssihinta oli 3,783 c/kWh.

Tämä on aika paljon verrattuna joulukuun hintaan 9,2 c/kWh tai marraskuun 9,8 c/kWh.
Loppujen lopuksi hinta kuitenkin jäi alemmaksi kuin pakkaskaudella näytti. Hinta olisi voinut hyvin jäädä 11 c/kWh yläpuolelle. Reilusti loppukuussa pudonnut hinta ehti vielä pudottaa keskiarvoa reilusti.Pörssihinta 3,8 c/kWh on kuukauden keskihintana korkeampi kuin kertaakaan viime vuonna. Viime vuoden tammikuu oli vuoden kallein kuukausi, mutta hinta jäi vain tasolle 3,4 c/kWh. Yhtä kallista oli viimeksi syyskuussa 2014. 2014 oli muutenkin kaikkiaan kolme kalliimpaa kuukautta. 2013 tämä tammikuu olisi ollut yksi halvimmista kuukausista. Vain kolme kuukautte oli edullisempia, mutta nekin vain juuri ja juuri.

Huolestuttava ilmiö on hintaeron nousu Ruotsiin. Tammikuussa keskimäärin Suomen hinta oli kolmanneksen kalliimpi (+34%) kuin Pohjois-Ruotsissa. Arkisin hinta oli puolitoistakertainen (+51%).

Ero arkipäivien ja pyhäpäivien välillä oli myös valtava. Tammikuussa sähköstä sai maksaa arkisin 1,8 kertaa enemmän kuin pyhinä ja viikonloppuina. Tämä on jatkunut jo muutaman kuukauden erittäin korkealla tasolla. Osittain kuukauden loppujen lopuksi aika matala hinta selittyy sillä, että kuukaudessa oli maksimimäärä viikonloppuja ja pyhäpäiviä.

Ennustusta kuukauden keskihinnasta ei ole enää vakavasti tehty, koska sillä ei ole enää sellaista merkitystä kuin aikaisemmin. Automaattisesti tehty ennustus olisi kuitenkin kertonut kuukauden tulevan keskihinnan viiden prosentin tarkkuudella puolena kuukauden päivistä. Tarkkuus lipsahti kymmenen prosenttia pieleen kuun alussa ja keskellä pakkaskautta.

Suora sähkölämmitys oli öljylämmitystä halvempi lämmitysmuoto uudenvuodenpäivänä. Sen jälkeen öljyn hinta halpeni siten, ettei edes kuukauden halvin päivä 30.1. ollut enää sähkölämmitykselle suosiollinen. 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *