”Sähkö vai öljy”-sivua on ehostettu

”Sähkö vai öljy”-sivu eli dashboard.sahkolamppu.com on kokenut pienen ehostuksen.

Sivulla näkyy nyt kuluvan kuukauden nimi, jotta sivusta tietää sen olevan ajan tasalla. Useinhan kuun alussa joudutaan – lähinnä kaavionskaalausautomatiikan epäonnistumisen takia – odottamaan muutama päivä ennen kuin kaaviot aloitetaan alusta. Siihen asti sivulla on edellisen kuukauden tiedot.

Uskomatonta mutta totta, suurin osa ajasta kului selvittämään, miksi fontit muuttuivat sameiksi. Täydellisiä ne eivät ole nytkään, mutta parempia kuin edellisessäkin versiossa – ja ne olivat vähällä muuttua vielä pahemmiksi.

Kuvassa olevan mittarin nuolen piirtäminen epäonnistuu silloin tällöin taustalla olevan Googlen järjestelmän hidastellessa. Nyt nuoli jää kokonaan pois – ennen nuoli osoitti keskelle.

Yritin saada sivusta ystävällisemmän kännykkäselaimille, mutta en ole varma onko sillä mitään vaikutusta. Sivu on yhä 1024 pistettä leveä, mutta nyt kännykän pitäisi tietää se paremmin ja osata zoomata kunnolla.

Muut muutokset ovat näkymättömiä ja koskevat lähinnä sivun pientä nopeutusta ja muutamien tietojen antamista hakukoneystävällisemmässä muodossa.

Sivusto on nyt kaksi vuotta vanha, ja taustalla on aika mielenkiintoinen tekninen kokeilu. Mutta, jos sanat Go, jQuery, dokumentoimattomat Googlen JSON API:t ja Google docs skriptit eivät sano sinulle mitään, voit olla silti hyvin onnellinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *