Libor-kriisi ja sähkön hinta?

Viimeisen kuukauden aikana on ollut paljon kohua ”libor-skandaalista”. Libor on anglosaksisen dollari- ja puntamaailman tärkein viitekorko, kuten Euribor Suomessa ja euromaissa. Pankeissa työntekijät ovat soitelleet toisilleen, ja sopineet yhdessä sopivan tarjoustason pankkien välisten lainojen huutokaupassa sopivalle tasolle.

Toistaiseksi vasta yksi pankin pääjohtaja on joutunut eroamaan ja vahingoiksi arvioidaan tällä hetkellä 18 miljardia euroa.[1]
Viime päivinä on alettu selvittää, onko vastaava käytäntö koskenut myös Euriboria, ja tällä hetkellä hieman vaikuttaa, että kyllä.
Mutta eihän tällainen voi koskea pörssisähköä. Eihän Skandinaviassa sähkön ostajat ja myyjät tunne toisiaan niin, että yhteisestä hintatasosta ei voitaisi sopia epävirallisissa keskusteluissa. Ainakin tuosta saisi melkoset rangaistukset.
Mikäli tuollaista tapahtuisi, se ainakin varmasti lakkaisi, kun Libor- ja Euribor-väärinkäytöksiä on alettu tutkia. Keinottelu olisi todennäköisesti sähkön hinnan nostoa, eli hintojen sopimisen loppuminen johtaisi todennäköisesti sähkön hinnan laskuun.

Ohessa kuvaaja, joka kertoo skandaalin saamasta julkisuudesta. Kesäkuun 27. päivä Barclays-pankki tunnusti korkojen manipuloinnin ja sai yli 300 miljoonan euron sakot. Heinäkuun 3. päivä pankin pääjohtaja erosi. 6.7. tapauksesta aloitettiin Englannissa virallinen petostutkinta.[2] Vahingonkorvaukset ja muut kulut voivat nousta 18 miljardiin euroon. 9.7. amerikkalaiset sijoittajat aloittivat oikeudenkäynnin Euriborin määräytymisestä vastaavia pankkeja vastaan saadakseen vastaavat vahingonkorvaukset.

(Osumia kesäkuun alussa pitäisi olla hiukan, niiden täydellinen puuttuminen on ongelma Google-uutisten haussa kuukautta vanhemmista artikkeleista.)

Jos vastaava kehitys pelottaisi sähkömeklareita, sähkön hinnassa näkyisi varmasti kova pudotus Libor-skandaalin ollessa julkisuudessa. Seuraavassa kuvassa Pohjoismaiden systeemihinnan kehitys samana puolentoista kuukauden jaksona.

 Kuvasta ei voi varsinaisesti päätellä mitään varmaa… Voitteko te?

[1] http://www.kauppalehti.fi/etusivu/libor-skandaali+voi+maksaa+jopa+18+miljardia/201207214249

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *