Yllätyspudotus, ennuste enää 4,2 c/kWh

Näin kuukauden lopussa hintaennusteeni pitäisi jo kauniisti pysyä paikallaan. Mutta pörssipelurit järjestivät aikamoisen yllätyksen ja hinta on ollut voimakkaasti laskeva koko viikon. Ennusteeni taas piti vain nousevaa hintaa mahdollisena edellisten vuosien tapaan. Hinta-ennuste ei laske paljoa, mutta kuitenkin rajalle, jonka alittamisen todennäköisyyttä pidin 10% suuruisena vielä viime viikonloppuna. Kaksi viimeistä päivähintaa ovat olleet alempia kuin kertaakaan aiemmin tässä kuussa.

Skenaariot antavat kahta mahdollista ennustetta: mikäli mukaan otetaan nousuennusteet samalla tavalla kuin aikaisemmin, hintaennuste on 4,4 c/kWh, jos kuitenkin otetaan huomioon vain nykytason paremmin huomioon ottavat ennusteet, ne kaikki päätyvät lukemaan 4,2 c/kWh. Loppukuussa on myös kaksi viikonloppupäivää, joiden alennettua hintaa kaikki mallit eivät ota huomioon.
Koska pessimistiset ennusteet tuntuvat tällä hetkellä melko mahdottomilta, teen tämänkertaisen ennusteen ilman niitä. Tämä lasekee ennustetta lisää ehkä realistisemmalle tasolle. Ennusteeksi tulee siis vahvasti 4,2 c/kWh.
Hintaennuste, josta on poistettu voimakkaan nousun skenaariot
(klikkaa suuremmaksi)
Tason 4,2 c/kWh alapuolelle joutuminen on aika epätodennäköistä, koska silloin loppukuun hinnan pitäisi laskea alle 3,3 c/kWh, mistä ollaan vielä kaukana. Tason 4,4 c/kWh ylittyminen edellyttää loppukuun keskihinnan nousemista yli viiden c/kWh, mikä tuntuu tällä hetkellä myös kaukaiselta. 90% ennuste on siis 4,2 – 4,4 c/kWh ja 50% ennuste 4,2 – 4,3 c/kWh.
Nykyinen Suomen hinta on sama kuin Etelä-Ruotsissa ja Etelä-Norjassa. Pohjois-Ruotsissa ja Pohjois-Norjassa on vielä hieman matalampi hinta. Tämä viittaa vesivoiman ylituotantoon sateiden jatkuessa. Sääennuste antaa Etelä-Suomeen loppukuussa vain yhden lievän pakkasyön ja muuten lämpötila on selvästi plussan puolella. Niin kauan kuin sateet tulevat vetenä, ne nostavat vesivarastojen pintaa ja vettä on laskettava pois varastojen ollessa täynnä. Kun vesi muuttuu lumeksi, se varastoituu kevääseen asti ympäri metsiä nostamatta vesivarastojen pintaa. Lämmityksessä nollan alittaminen ei lisää erityisesti lämmitystarvetta sen enempää kuin muukaan vastaava lämmönpudotus.
Yllättävää pohjoismaiden hinnassa on se, että myös Skoonen ja Tanskan hinta on sama kuin Suomessa. Ne ovat viime aikoina olleet usein yli kuuden c/kWh.
Hintaennuste vanhalla tavalla
(klikkaa suuremmaksi)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.